Black Friday hiljensi kaupat alkuviikosta: ”Ehdottomasti marraskuun tärkein päivä”

Torstai vierähtää kauppakeskus Valkeassa myyjien valmistellessa liikkeitään vuoden suurimpaan yksittäiseen alennusmyyntipäivään, Black Fridayhin. Valkea on monista muista kauppakeskuksista poiketen auki normaalien aukioloaikojensa mukaisesti, mutta suuria alennuksia on luvassa.

Tänä vuonna päivään valmistaudutaan toden teolla, ja odotukset myynnin suhteen ovat Valkean liikkeissä korkealla.

Black Fridayta vietetään kiitospäivän jälkeisenä perjantaina. Silloin liikkeet myyvät tuotteita alennettuun hintaan.

Yhdysvalloissa syntynyt ilmiö on Suomessa vielä tuore, sillä päivää vietettiin Suomen liikkeissä ensimmäisen kerran vasta viime vuonna. Sitä ennen vain verkkokaupat olivat laskeneet hintansa Black Fridayn ajaksi.

Cubuksessa takit ovat perjantaina puoleen hintaan.
Cubuksessa takit ovat perjantaina puoleen hintaan.

”Kova rytinä tulee olemaan”

Cubus-vaateliikkeen myymäläpäällikkö Hanna Jäntti kertoo tunnelman olevan odottava.

”Koko viikon olemme valmistautuneet. Eilen julkaistiin meidän tarjouksemme eli meillä on takit puoleen hintaan. Emme laita muiden tavoin paljon pieniä tuotteita alennukseen vaan yksi tuoteryhmä on isossa alennuksessa”, hän kertoo.

”Viime vuosien kokemusteni perusteella kova rytinä tulee olemaan”, hän tuumaa. ”Ei luultavasti ihan sellaista mitä se on Amerikassa, jossa ihmiset tallautuvat toistensa jalkoihin, mutta ehdottomasti marraskuun tärkein päivä kyseessä.”

Jäntti kertoo sosiaalista mediaa seurattuaan pistäneen merkille, että yritykset ovat lähteneet tänä vuonna Black Fridayhin mukaan koko Oulun alueelta.

Päivä on hänen mukaansa myyjille kiireinen, mutta Cubuksessa superalepäiviä odotetaan kuitenkin innolla.

”Silloin hullutellaan ja sovimme esimerkiksi liikkeemme myyjien kanssa pukeutuvamme samalla tavalla.”

img_2156-2
Mick’sissä perjantaihin valmistaudutaan laittamalla Black Fridayn tuotteet valmiiksi esille.

 

Black Fridayn tuotteet tilattu kuukausia etukäteen

”Piilottelemme niitä jätesäkkien alle”, myyjä Heli Miettunen kertoo.

Salaisia perjantain ale-tuotteet eivät ole, sillä ne ovat olleet näkyvillä jo nyt Mick’sin mainoksissa. Miettusen mukaan kaikki heidän Black Friday -tuotteensa ovat uusia ja tilattu valmiiksi jo kuukausia sitten.

”Tulossa on hyvä meininki sen perusteella, mitä olen kuulostellut ja lukenut mediaa”, hän sanoo.

Myös myymäläpäällikkö Riikka Väyrynen odottaa ”hirveästi porukkaa, hyvää fiilistä ja hyvää myyntiä”.

Asiakkaille järjestetään ilmaisia meikkauksia perjantaina.
Asiakkaille järjestetään ilmaisia meikkauksia Black Fridayn kunniaksi. Kuva: Niina Jokelainen

 

Black Fridayta edeltävä viikko erityisen hiljainen

”Kaikkien tietäessä perjantaisesta tapahtumasta tämä viikko on muina arkipäivinä ollut todella hiljainen”, kosmetiikkaliike The Body Shopin myyjä Jenni Heikkinen kertoo.

Heikkinen uskoo ihmisten tietävän hyvin tapahtumasta, sillä sitä on mainostettu kaikkialla ja paljon.

Torstain ohjelmaan kuuluu edellisten tuotteiden purkua tulevien tarjousten edestä.

”Varsinainen valmistautuminen ja tarjoustuotteiden esillepano tapahtuu huomenaamuna ryminällä”, Heikkinen nauraa.

Liikkeen Black Fridayn tuotteet eivät hänen mukaansa ole uusia, vaan nykyisiä tuotteita alennuksessa. Paikalle on tulossa perjantaina kosmetologiopiskelijoita tekemään asiakkaille meikkejä. Myös The Body Shopissa odotetaan kovaa kiirettä ja myyntiä.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*