Asuntosijoittaminen ja vuokra-asuminen lisääntyvät Oulussa – Ensiasunnon ostajat vähentymässä

Oulun lisääntyvä rakentaminen luo sijoitusasuntomahdollisuuksia. (Kuva: Pexels)

Asuntosijoittaminen on yleistynyt Oulussa monien Suomen kasvukaupunkien tavoin . Yleistyminen on kasvanut talouskehityksen myötä. Vuonna 2017 Oulussa oli jo yli 10 000 sijoitusasuntoa, mikä on kaksinkertainen määrä kymmenen vuotta aiempaan lukuun verrattuna. Sen lisäksi vuokra-asuminen on yhä aiempaa suositumpaa. Ensiasunnon ostajien lukumäärä puolestaan on osoittanut laskua.

Asuntosijoittamisessa monia houkuttimia

Sijoitusasunnon hankkiminen on monien asiantuntijoiden mukaan tällä hetkellä kannattavampaa kuin ensiasunnon. Ylen kirjoittamassa jutussa Hypo-pankin johtava ekonomisti Juhana Brotherus mainitsee yhdeksi syyksi asuntolainojen matalan korkotason. Sen lisäksi hän kertoo asuntosijoittamiseen liittyvän useita verotuksellisia hyötyjä, joita ensiasunnon ostajien ei ole mahdollista hyödyntää. Merkittävimpänä hän pitää uusien kerrostalojen taloyhtiöiden asuntolainat, joiden rahoitusvastikkeet sijoittaja pystyy vähentämään verotuksessa.

Yleistynyt asuntosijoittaminen on nostanut asuntojen hintatasoa. Tilastokeskuksen tuoreesta julkaisusta (syyskuu 2020) käy ilmi, että Oulun osakeasuntojen neliöhinnat ovat nousseet kahdella prosentilla vuoden takaiseen verrattuna. Hintatason nousu hankaloittaa ensiasunnon ostamista, sillä yleinen ansiotaso ei ole kehittynyt yhtä nopeasti.

Rakentaminen lisää vuokra-asumista

Vuokra-asuminen on yleistynyt viime vuosina yleisesti koko maassa ja kehitys on nähtävissä myös Oulussa. Pellervon taloustutkimuksen (PTT) vuonna 2019 tekemässä alueellisessa asuntomarkkinaennusteessa tutkittiin vuokra-asumisen suosion jatkumista. Ennusteen mukaan Oulussa kerrostalojen vuokra-asumisosuus vuonna 2017 noin 65 prosenttia, mutta luvun ennustettiin kasvavan yleisesti.

Oulun kiihtyvä rakennustahti nähdään yhtenä syynä vuokra-asumisen suosiolle, koska lisääntyvät sijoitusasuntokohteet avaavat enemmän mahdollisuuksia vuokra-asumiselle. PTT nostaa esille myös Oulun korkean opiskelijamäärän ja sen vaikutuksen vuokra-asumisen suosiolle.

Lähteet:

Yle: Ensiasunnon ostajien määrä vähenee, sijoittajat vievät parhaat päältä – Insinööri: ”Moni mun kaveri ei enää edes haaveile omistusasunnosta”

PTT: Jatkuuko vuokra-asumisen suosion kasvu?

Tilastokeskus:Vanhojen osakeasuntojen hinnat

Stat: Sijoittaja suosii yksiötä maakuntakeskuksessa

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*