Opiskeluaika on hyvä aika kokeilla yrittäjyyttä

Yrittäjyys opiskeluaikana tuo käytännön kokemusta ja rohkeutta työelämään. Kuva: Unsplash.

Suomalaisnuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on kasvanut 2000-luvulla. Hieman alle 10 000 noin 280 000 korkeakouluopiskelijasta on yrittäjiä. Korkeasti koulutetuille yrittäjille vaikuttaa olevan tulevaisuudessa enemmän tarvetta, joten suunta on hyvä. Tämä ilmenee Suomen Yrittäjien ja Opiskelun ja tutkimuksen tutkimussäätiön selvityksestä Opiskelijayrittäjyys suomalaisissa korkeakouluissa lukuvuonna 2014-2015.

Opintotuella opiskelevan on hyvä muistaa, että ansaittu tulo voi vaikuttaa opintotuen suuruuteen. Kelan vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen arvioi Aamulehden haastattelussa, että elinkeinotoiminnan harjoittaminen voi olla jopa edullista opiskelijalle. Yrityksen liikevaihto ei vaikuta opintotukeen, sillä merkittävää on esimerkiksi elinkeinotoiminnan tulos. Elinkeinotoimintaan liittyviä kuluja voi myös vähentää verotuksessa, toisin kuin palkansaajan kuluja.

Yrittäjyys opiskelun ohella opettaa tärkeitä taitoja, joita työelämässä arvostetaan. Käytännön harjoittelu tukee opiskelua. Opiskelun ohella yrittäjänä toimiminen antaa tärkeää työkokemusta ja lisätienestejä. Valmiilla työnäytteillä opiskelija erottuu muiden työhakijoiden joukosta valmistuttuaan. Työntekijän palkkaamisen sijaan yrityksellä voi olla helpompi kynnys tilata työ toiminimeltä kuin palkata uusi työntekijä. Yrittäjyys tuo vapautta ja riippumattomuutta.

Yrittäjyyttä harkitseva voi tutustua Nuori Yrittäjyys –yrityksen toimintaan, osuuskuntayrittäjyyteen, kevytyrittäjyyteen tai 4H-yritysten toimintaan. Pienimuotoisen yritystoiminnan jälkeen voi rohkaistua perustamaan oman toiminimen tai osakeyhtiön. Nuori Yrittäjyys –koulutusohjelmia tarjotaan kaikilla koulutusasteilla alakoululta korkea-asteen NY Startup –ohjelmaan asti.

 

Tee yrittäjyystesti: Yrittäjyystesti

Lue lisää:

Aamulehti: Opiskelijan kannattaa olla yrittäjä

Yrittäjät: Opiskelijasta yrittäjäksi

Share
Tietoa Eija Eskola 10 Articles
Moi! Olen Eija Eskola, 34-vuotias valokuvausta rakastava journalismin opiskelija. Innostun mukaansatempaavista tarinoista, jotka eivät tarvitse kuvia tuekseen, sekä kuvista, jotka kertovat oman tarinansa ilman sanaakaan.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*