OLS voittoputkessa Oulun Energia Areenalle

Kuvitusteksti: pixabay

Kahden ottelun voittoputkessa liitävä Oulun Luistinseura pelaa tulevana lauantaina sarjapelin Energia Areenalla kestomenestyjä Seinäjoen Peliveljiä vastaan. Tapahtuma järjestetään nyt toista vuotta putkeen yhteystyössä lentopalloseura ETTA:n kanssa. Ensin on vuorossa Salibandyliigaa ja tämän jälkeen ETTA pelaa mestaruusliigaa SAVO Volleytä vastaan. Superlauantai nimikkeellä kulkeva tapahtuma pyrkii saamaan näkyvyyttä muullekin oululaiselle palloilulle kuin jääkiekon suurseura Oulun Kärpille.

Salibandy on Oulussa paljon harrastettu laji, mutta jääkiekko porskuttaa edelleen näkyvyydellään kaukana edellä. Näin on myös muualla Suomessa.

OLS:n tämän kauden uusi hankinta Tuukka Kivioja puntaroi, että tapahtuma lisää yleisesti lajien näkyvyyttä ja tuo lisää mielenkiintoisia tapahtumia urheiluyleisölle.

”Salibandyn yleisömäärät eivät ole vielä kovin suuret, joten lajin kannalta on hienoa, että salibandy tuodaan isolle näyttämölle normaalia suuremmalla markkinavoimalla,” sanoo Kivioja.

Normaalia suurempi kotiyleisö Kärppien kotiareenalla tuo myös enemmän urheilusta kiinnostuneita junioreita katsomoon. Näin lajille pyritään saamaan jatkumoa. Kiviojankin lapsuuden haave toteutuu, kun hän pääsee oikealle Areenalle pelaamaan salibandya.

Lähde: Superlauantai Oulun Energia Areenalla

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*