Nuorten äänestysaktiivisuus on kampuksilla entisellään

Seurakuntavaalien äänestys toteutetaan edelleen perinteisesti vaaliuurnilla. Kuva: Juha Ryhänen/ Espoon seurakuntayhtymä

Käynnissä olevien seurakuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Oulussa ennakkoäänestäjien määrä väheni edellisiin vaaleihin verrattuna lähes prosenttiyksikön verran. Kampusten ennakkoäänestyspisteet tavoittivat kuitenkin nuoria äänestäjiä entiseen tapaan. 

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestettiin valtakunnallisesti 8.–12.11. Oulun seurakuntien verkkosivujen mukaan tämän vuoden ennakkoäänestysprosentti Oulussa oli 6,4. Edellisissä seurakuntavaaleissa vastaava luku oli 7,2. Neljän vuoden välein järjestettävissä vaaleissa valitaan luottamushenkilöt kirkkovaltuustoihin ja seurakuntaneuvostoihin. 

Vaalit tuodaan lähelle nuoria 

Yliopistopastori Ari Savuoja oli töissä Linnanmaan kampuksen ennakkoäänestyspisteellä kolmena päivänä. Hän muistelee, että ennakkoäänestysmahdollisuutta on järjestetty korkeakouluilla ainakin viidentoista vuoden ajan, ja se on toiminut hyvin. Kampusten ennakkoäänestyspisteet keräsivät tänäkin vuonna hyvin äänestäjiä. 

“Linnanmaan kampuksella annettiin suurin piirtein 150 ääntä. Seurakuntavaalien äänimääräksi tämä on merkittävä saalis”, Savuoja myhäilee. 

Savuojalla ei ole tarkkaa tietoa äänten jakautumisesta ikäryhmien kesken. Hän kuitenkin toteaa, että vaalityöntekijän näkökulmasta nuorten äänestysaktiivisuus kampuksella pysyi suunnilleen samana edellisiin vuosiin verrattuna. 

“Äänestäjien joukossa oli sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Parhaimmillaan äänestyskopille oli viiden hengen jono.” 

Oppilaitoksilla järjestettäviä ennakkoäänestyspisteitä oli yhteensä kaksikymmentä. Korkeakoulujen lisäksi oli mahdollista äänestää myös lukioilla, ammattikouluilla ja peruskouluilla. Seurakuntavaaleissa kaikilla 16 vuotta täyttäneillä kirkon jäsenillä on äänioikeus. 

Kirkko tekee oppilaitostyötä uskoon katsomatta

Äänestyspisteillä päivystäminen on hyvin pieni osa seurakuntien korkeakouluilla tekemää työtä. Opiskelijoita varten Oulussa toimii neljä kirkon oppilaitostyöntekijää, jotka järjestävät monipuolista toimintaa opiskelijoille ja henkilökunnalle. Merkittävä osa oppilaitospastorien työtä ovat myös kahdenkeskiset tapaamiset keskusteluapua kaipaavien ihmisten kanssa. 

“Parasta työssäni on auttaminen”, Savuoja tiivistää. 

Savuoja tuo esiin, että kuka tahansa voi hakea apua kirkon työntekijöiltä. Vaikka seurakuntavaalien äänestys koskee vain kirkon jäseniä, ei auttamistyössä katsota uskoa. 

“Usein tiedän apua hakevasta ihmisestä vain etunimen. Se riittää.” 

Juttua korjattu 18.11.2022 klo 13.30: Muutettu ”seurakuntayhtymät” seurakuntaneuvostoilksi.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*