Moni nuori kertoo ajaneensa päihteiden vaikutuksen alaisena

Onnettomuuksien taustalla on harvoin vain yksi tekijä. Kuva: Pixabay

Liikenneturvan kyselyssä selviää, että lähes joka neljäs nuorista on ajanut alkoholin vaikutuksen alaisena ja joka kymmenes huumeiden.

Kysely toteutettiin oppilaitoskyselynä syksyllä 2019. Se järjestettiin 24:ssä yläkoulussa, lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Kyselyyn vastasi yhteensä 3 291 nuorta, joista 1 150:lla oli jonkin asteen ajo-oikeus.

Liikenneturva huomauttaa, että onnettomuuksien taustalla on monesti useampi riskitekijä.

Yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen kertoo alkoholin heikentävän niitä taitoja, jotka eivät ole vielä ennättäneet ajokokemuksen myötä automatisoitua. Heiskanen nostaa esille ”nuorten alttiuden kaverien yllyttämiselle”.

Nuorella saattaa myös olla houkutus ajaa autoa alkoholin vaikutuksen alaisena, ettei kotona jäisi kiinni päihteiden käytöstä.

”On parempi sopia ennakkoon, että miten toimitaan, jos jostain syystä iltaan liittyy päihteitä, vaikkei niiden käyttöön olekaan lupaa. Sovitaan vaikka, että vanhempi maksaa taksin tai tulee noutamaan lapsen kuin että tämä lähtisi päihtyneenä ajamaan”, Liikenneturvan suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen kertoo Helsingin Sanomien uutisessa.

Lähde: Helsingin sanomat: Lähes joka neljäs nuori on ajanut alkoholin vaikutuksen alaisena

Liikenneturva

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*