Moni koira kärsii peloista — yhtenä hoitokeinona ihmisten mielialalääkkeet

Koirat kärsivät ahdistuksesta ja peloista ihmisten tavoin. Kuva: Pixabay

On arvioitu, että tuhannet koirat syövät Suomessa erilaisia mielialaan vaikuttavia lääkkeitä. Noin joka toinen koira reagoi pelokkaasti tietyntyyppisiin ääniin. Äänipelosta kärsivä koira voi ilmaista pelkoa esimerkiksi läähättämällä, vapisemalla tai yleisellä rauhattomuudella. Toinen yleinen syy mielialalääkkeiden määräämiseen voi olla lemmikin eroahdistus.

Suuri osa näistä lääkkeistä on ihmisten lääkkeitä, jotka ovat turvallisia ja tehokkaita myös lemmikeille. Yksinomaan lemmikeille tarkoitettuja lääkkeitä on saatavilla rajoitetusti, koska tutkimus ja tuotekehitys ovat kalliita. Orion kehitti vuonna 2015 ensimmäisen koirien äänipelkoa lievittävän lääkkeen nimeltä Sileo. 

Eläinlääkäriasema Kamussa työskentelevä eläinlääkäri Sanna Knuutinen kertoo, että heidän klinikallaan lemmikeille määrätään jonkin verran mielialalääkkeitä, mutta se ei ole yleistä. Yleensä niitä määrätään äänipelkoihin. Moni koira pelkää esimerkiksi ukkosen jyrinää tai uudenvuoden ilotulitteita.  

Pelkkä lääkitys ei korjaa ongelmaa

Knuutisen mukaan on tärkeää kartoittaa lemmikin elinympäristö ja pyrkiä poistamaan pelkoa olosuhteiden muutoksilla ennen lääkityksen määräämistä. Pelkällä lääkkeellä lemmikin pelko ei poistu, lisäksi tarvitaan aina olosuhteiden muutoksia tai käytösterapiaa. Jotkut koirat voivat kuitenkin pelätä terapiaa, jolloin se ei ole sille hyödyllistä. Paniikissa olevaan eläimeen voi olla mahdotonta saada kontaktia, saati opettaa uusia asioita. Tällöin lääke voi olla tarpeellinen. 

”Kun kaikki keinot on kokeiltu ja pelko ei ole vieläkään poistunut, voidaan miettiä lääkkeen mahdollisuutta”, Knuutinen selventää. 

Hän pitää lemmikkien lääkitsemistä mielialalääkkeillä hyvänä asiana silloin, kun se on välttämätöntä. Sillä voidaan helpottaa lemmikin elämää huomattavasti.  

Knuutisen mielestä mielialalääkkeiden määrääminen on huono päätös silloin, jos omistaja haluaa lemmikilleen nopeasti lääkityksen, eikä ole valmis tekemään oikeita muutoksia, jotka helpottaisivat lemmikin elämää.  

“Niin kuin ihmiselle, on eläimellekin väärin antaa vain lääke poistamatta ongelman oikeaa syytä”, Knuutinen kertoo vielä lopuksi.

Lähde:

Yle: Funja on niin arka koira, että se syö pillereitä ja saa koulutusta rohkaistuakseen: tuhannet suomalaiset koirat popsivat mielialalääkkeitä

 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*