Marraskuu on ollut erityisen pimeä tänä vuonna

Marraskuussa on pimeää ja harmaata. Kuva: Pixabay

Vaikka marraskuu on vuosittain vuoden pimeintä aikaa, ilmatieteen laitoksen mittaukset osoittavat, että auringonvaloa on tänä vuonna saatu keskimääräistä vähemmän.

Oulussa auringonvaloa on mitattu 1.-11.11. välisenä aikana vain neljän tunnin verran. Eniten aurinkoa on saatu Maarianhaminassa 14 tunnin ajan ja vähiten aurinko on paistanut Kouvolassa, jossa aurinko ei ole marraskuun aikana paistanut lainkaan.

Harmautta selittää pitkään jatkunut pilvisyys, sillä pilvipeite estää auringon säteiden pääsemisen maan pinnalle. Myös lumettomuus vaikuttaa pimeyteen, sillä lumi heijastaisi myös pilvipeitteen läpi pääseviä auringon säteitä.

Valottomuus näkyy osana arkea

Suomalaisista aikuisista 30-40 prosenttia kärsii kaamosoireista. Kaamoksen vaikutuksen ilmenemisestä lievinä oireina kutsutaan kaamosväsymykseksi, mutta oireiden alkaessa hallita merkittävästi jokapäiväistä elämää, puhutaan tällöin kaamosmasennuksesta.

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen kertoo Aamulehden haastattelussa, että auringonvalon puute vaikuttaa suoraan ihmisen hermosoluihin. Vaikutus näkyy esimerkiksi univaikeuksina, jotka aiheuttavat vuorokausirytmin sekoittumista ja yleistä väsymystilaa. Tästä seurauksena yleinen mielialan alentuminen ja ihmisten välisten riitojen suurempi esiintyminen.

Väsymys ja mielialan alentuminen näkyvät selvästi opiskelijoiden arjessa.

”Kyllä se masentaa, kun aamulla kouluun lähtiessä on pimeää ja iltapäivällä kotiin lähtiessä on pimeää taas. Yleisesti ottaen tuntuu koko ajan masentavalta ja jatkuva pimeys aiheuttaa myös nyktofobisia (pimeyden pelko) oireita”, Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija Ellen-Maarit Juuso kertoo.

Harmaudelle ei näy loppua

Vaikka viikonlopuksi ja ensiviikon alkuun on sääennusteiden mukaan luvattu vähän aurinkoa, harmaudelle ei näy loppua lähiaikoina. Päivystävä meteorologi Ville Siiskonen kertoo Aamulehden uutisessa, että näihinkään ennusteisiin ei voi täysin luottaa.

Kaamosoireisiin voi jokainen kuitenkin omalla toiminnallaan vaikuttaa, sillä esimerkiksi säännöllinen liikunta ja kirkasvalolampun käyttö lisäävät vireyttä.

Lähde: Aamulehti: Valon puute väsyttää 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*