Maria Ohisalo: Kannabiksen käytöstä ei tulisi rangaista

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo otti eilisessä Facebook-päivityksessään kantaa kansalaisaloitteeseen kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi, sekä yleisesti Suomen päihdeongelmien hoitoon. Hänen mukaansa laittomien päihteiden käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei tulisi rangaista. Tämä on koko puolueen linjaus.

Sisäministeri Ohisalon mukaan kansainvälinen näyttö osoittaa, että huumaavien aineiden käytön dekriminalisointi vähentää huumausaineisiin liittyviä ongelmia, sillä se madaltaa osaltaan kynnystä hakeutua hoitoon. Muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n asiantuntijat suosittelevat käyttäjien rankaisemisesta luopumista.

Ohisalo toteaa päivityksessään ettei rangaistuksen poisto yksistään ratkaise ongelmia. Sen lisäksi tarvitaan vahvaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja esimerkiksi ennaltaehkäisevää sosiaali- ja nuorisotyötä. Hallitus haluaa lisätä koulutukseen ja harrastuksiin suunnattuja resursseja, jotta nuorilla olisi parempaa tekemistä kuin päihteet.

Lähde: Maria Ohisalon Facebook-sivu (viitattu 31.10.2019)

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*