Leuto talvi häiritsi norppien pesimistä ja kannan koon laskemista

Paksu lumipeite auttaa norppaa talvehtimaan. Kuvituskuva. Kuva: Pixabay

Saimaannorppakannan kokoa ei ole voitu tarkkaan arvioida vuodelle 2020, mutta kannan arvioidaan kasvaneen noin 20 norpalla, kertoo Metsähallitus. Saimaannorppakannan koko määritellään talvikannan mukaan, joka tarkoittaa tammi-helmikuussa pesineiden norppien määrää. Haastavien olosuhteiden vuoksi kaikkia norppien pesiä ei löydetty.

Suojelubiologi Jouni Koskela Metsähallituksesta kertoo leudon talven vaikuttaneen norppien talvehtimiseen.
”Saimaa jäätyi hyvin myöhään osin tammikuulla ja normaaleja pesimäkinoksia syntyi vähän. Etenkin virtaisilla alueilla sekä Savonlinnan eteläpuolisella Saimaalla suuri osa norpista talvehti ilman pesää”, Koskela kertoo Metsähallituksen tiedotteessa.

Vuodelle 2020 tehtiin karkea arvio kannan koon olevan 420–430 norppaa, mikä perustuu vuoden 2019 kuolleisuus- ja syntyvyystilastoihin sekä aiempien vuosien kannan kehitykseen.

WWF:n mukaan norppakannan koon kasvu johtuu suurelta osin verkkokalastusrajoituksista ja pesintää varten kolatuista kinoksista. Tänä vuonna kinoksia kolattiin kuitenkin vähäisen lumimäärän vuoksi tarkoitusta vähemmän, ja ne sulivat liian aikaisin.

Lähteet:

Metsähallitus: Saimaannorppakannan tarkkaa kokoa ei pystytty arvioimaan

WWF: Saimaannorppakanta kasvanut noin 20 yksilöllä: ”Kanta tulisi saada mahdollisimman nopeaan kasvuun”

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*