Lastenvaatteet talven vivahteiden mukaan

Talvi vivahteineen tulee huomioida lapsen pukemisessa. Kuva: Harri Holtinkoski

Lapsiperheiden vanhemmat saavat pyöritellä päitään, kun välillä on pakkasta, välillä kosteaa ja välillä tuuli tuivertaa Oulun talvessa. Ei pienimpänä eikä vähäisempänä, tämä näkyy lasten pukemisessa ja ulkona nukkumisessa.

Vaskitien päiväkodin väki tyytyväinen

Vaskitien päiväkodissa Kaukovainiolla lastenhoitajat Emilia Yüzen ja Sanna Heikkinen myhäilevät tyytyväisyyttä vanhempien kanssa yhteistyötä tältä osin.

”On hyvin vaatteet päällä, lähes kaikilla on villa- ja toppapuvut”, Yüzen aloittaa ilahtuneena.

”Hyvissä ajoin on muutoksiin varauduttu. Välivaatteet ovat tarpeen mukaan, samoin kuin toppavaatteetkin”, Heikkinen myötäilee kollegansa ajatuksia.

Kulkuvälineitä ei vuodenajan mukaan

Lastenvälineitä myyvä yrittäjä Juha-Matti Raappana muistuttaa, että ajankohdan voi huomioida rattaiden ja vaunujen ostaja.

”Renkaat kuljetusvälineissä on hyvä olla ilmakumirenkaat, että ne soveltuvat lumeen ja loskakeliin”, Raappana kertoo.

Hän muistuttaa Kelan äitiyspakkauksen sisällöstä ihan pienimpien kohdalla.

”Äitiyspakkauksessa tulee lapsiperheille mukana makuupussit ja haalarit, jotka soveltuvat mainiosti aikaan.”, hän jatkaa.

Raappanan mukaan lastenrattaiden kanssa tulee yleensä pieni patja. Muuten pelkästään talvikäyttöön kulkupelejä ei erityisemmin ole.

Vanhemmat mietteliäinä

Kiulukankaalla asuva isä Antti Tuomi toteaa perheelle varhaisen talven tulleen hieman yllätyksenä. Ongelmitta se ei ole sujunut.

”Lasten kasvamisen myötä sopivan kokoisten vaatteiden löytäminen on haaste, mitkä ovat laadultaan kestäviä ja lämpimiä. Kylmät ilmat tulivat suhteellisen varhain tänä vuonna, joten piti olla ajoissa liikkeellä. Tietty meille uusi haaste on esikoinen, jolle ei välttämättä käy iskän ja äiskän vaatemaku yksiin. Ja sitten vielä pitää saada tajuamaan lämpimän pukeutumisen tärkeyden.”, Tuomi aloittaa.

Katoavat hanskat, vaatteiden kuivaus ja muuton jäljiltä löytyvät talvivaatteet aiheuttavat Tuomen perheessä lisähuolta.

Herukkalainen äiti Johanna Raappana ei koe talven tulleen kovin varhain eikä se tullut yllättäen. Pukeutumisen osaltakin hänellä on niksinsä.

”Kylmä vinkka tekee sen, että pitää pukeutua kerroksittain. Loskakelillä kuomat vaihtuvat kumisaappaisiin.”, Raappana kertoo.

Kerrospukeutuminen on kaiken aa ja oo

Kotitalousasiantuntija Marja-Leena Pirkola Pohjois-Pohjanmaan Martoista neuvoo pukeutumisen osalta muutamista seikoista. Hän käy kodeissakin neuvomassa lasten vanhempia.

”Ensin on päälle laitettava hyvin hengittäviä vaatteita. Pienten lasten kanssa avainasia on kerrospukeutuminen. Jos laitetaan liian paksuja vaatteita, he kaatuilevat ja ovat kankeita sekä joutuvat tämän myötä seisomaan jääkalikkana ulkona”, Pirkola ohjeistaa.

Lapsen kanssa voi jutella pukemisesta. Tärkeintä on tilanteen huomioiva pukeutuminen eikä muoti.

”Viimalla kasvot voi rasvata vedettömällä salvalla, että ei tule vilu. Kostealla kelillä kuravaatteiden alla on yhä syytä muistaa kerrospukeutuminen.”

Hän korostaa vaatteiden kuivuutta.

”Kenkien, sukkien ja lapasten tulee olla kuivat. Sisällä ja ulkona ei pidetä samoja sukkia. Goretex-kenkien kanssa ei voi käyttää villasukkia. Helpompi on lähteä ulos, jos sisälläkin on vähän matalampi lämpötila”, hän jatkaa.

Tiivis paketti on ulkona nukkuvan lapsen hyvinvointia.

”Jos lapsi nukkuu ulkona, alhaalta päin tulee kylmää ilmaa. Viltti on hyvä laittaa alle. Sen jälkeen lapsi hyvin puettuna makuupussiin ja viltti tai talja kääriä ympärille ilman, että ne ovat ensin kylmissä rattaissa. Vaunuissa on hyvä olla lämpömittari, että lapsen vointia voi tarkkailla. Aukon eteen tarvitaan vielä pyyhe tai viltti, joka on vähän raollaan, että lapsi hengittää ja saa raitista ilmaa”, Pirkola neuvoo.

Päiväunien jälkeen on syytä muistaa vielä yksi seikka.

”Kun paketin ottaa ulkoa pois, sitä ei saa heti ottaa pois eikä vaatteita, että ei tule kylmä”, hän päättää.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*