Lahjapaketti tuntemattomalle voi pelastaa saajan joulun  

Lahjat ovat antamisen ilon symboli. Kuva: Pixabay

Joulupuu ry järjestää joka vuosi Oulussa lahjakeräyksen, johon toivotetaan mukaan kaikki lahjoittamisesta kiinnostuneet.    

Keräys on jo tältä vuodelta päättynyt, mutta se järjestetään uudelleen seuraavana vuonna marraskuusta alkaen. Tällöin lahjoituksia voi toimittaa muun muassa Oulun keskustassa sijaitsevaan kauppakeskus Valkean neljänteen kerrokseen.  

Joulupuu-keräys järjestettiin myös muualla ympäri Suomen, sillä mukana oli huimat 115 eri paikkakuntaa.  

Keräyksen tarkoituksena on varmistaa lahjan sekä joulumielen saaminen myös niille lapsille ja nuorille, jotka eivät muutoin pakettia joulukuusen alta löytäisi. Keräyksen kohderyhmään kuuluvat 0–20-vuotiaat vähävaraisten perheiden, lastensuojelun sekä erityisen tuen piirissä olevat lapset sekä nuoret.   

Keräyksellä pystytään varmistamaan, ettei tänäkään jouluna ilman joululahjaa jääneille lapsille sekä nuorille synny eriarvoisuuden tai syrjäytymisen tunnetta.  

Paketti voi olla kova tai pehmeä  

Joulupuu ry:n toiminnanjohtaja Doris Tuohimaan mukaan tämän vuoden keräyksessä tärkeitä lahjoituksia olivat muun muassa uudet, ehjät ja puhtaat vaatteet sekä hyödylliset tavarat.   

Lahjan saajilla sen sijaan on ollut selvä visio siitä mitä he toivovat tänä jouluna. Vanhempien lasten halutuimpien lahjojen listan kirkkaalle kärkipaikalle ovat kivunneet lahjakortit muun muassa vaateliikkeisiin sekä elokuviin. Sen sijaan nuorempien lasten mielestä esimerkiksi lelujen ja pelien löytäminen lahjapaketista olisi mielekkäämpää.   

Lahjoituksena tulleita rahasummia käytetään myös lasten ja nuorten hyväksi, sillä niillä varmistetaan jokaisen lahjan saanti.

Yhteistyössä keräyksen kanssa toimii Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut. Lahjoitusten sekä lahjojen jakajana toimii muun muassa kaupungin sosiaalihuolto. 

  

Lahjoittamisesta on tullut tärkeää kaikille osapuolille 

Tuohimaa kertoo saaneensa positiivista palautetta lahjan saajilta.  

’’Ihmiset ovat olleet hyvin kiitollisia, sillä joulu on monelle hyvin vaikeaa aikaa. Se, että joku täysin tuntematon on muistanut myös sinua ja halunnut antaa lahjan juuri sinulle, saa tuntemaan olon erityiseksi ja tärkeäksi. Se luo monelle toivoa synkän ajan keskellä.’’   

Hänen mukaansa myös lahjojen antajat ovat kertoneet pitäneensä lahjoitustoiminnasta. Se on ollut helppoa ja koettu mukavaksi tavaksi taata joulumieli jokaiselle.  

Osa keräykseen osallistuneista perheistä on Tuohimaan mukaan muodostanut lahjojen valinnasta perinteen.  

’’Olen kuullut mukana olleilta lapsiperheiltä, että he menevät vuosittain yhdessä omien lastensa kanssa valitsemaan kaupasta lahjaa. Lopputuloksena on ollut varmasti mieleinen ja osuva lahja saajalle, kun sen on valinnut toinen samanikäinen. Lapsethan tietävät itse parhaiten, millainen lelu tai peli olisi huippua kuoria esiin paketista. Tämä perinne on myös vanhempien mukaan opettanut lahjaa valitsemassa oleville lapsille antamisen ja jakamisen ilosta.’’  

Keräyksellä on pitkä historia  

Tuohimaa kertoo, että ensimmäisen keräys järjestettiin Seinäjoella vuonna 2000, jonka jälkeen se on levinnyt muualle Suomeen ja järjestetty joka joulu. Hänen mukaansa tarkkaa tietoa keräyksen aloittamisesta Oulussa sen sijaan ei ole.  

’’Mutta useampi vuosi keräys on Oulussakin järjestetty.’’  

Lahjoitusten määrä on Tuohimaan mukaan ollut tasaisessa kasvussa eikä tahti ole hidastunut. Viime vuonna lahjoituksina saatiin huimat 55 601 joululahjaa sekä reilut 320 000 euroa lahjojen hankintaan varten.   

Lähde: Joulupuu-keräys

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*