Kun kesätyöt eivät tärppää

Kevät on monelle opiskelijalle stressaavaa aikaa. On tenttejä, deadlineja ja sähköpostin postilaatikko täyttyy ”valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun” -viesteistä.

Kesätöiden saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Tietopalveluohjaaja Saija Ukkola Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napista kannustaa jatkamaan työnhakua aktiivisesti vielä kesälläkin.

– Avoimia kesätyöpaikkoja tulee koko ajan hakuun. Työnhakusivuja kannattaa seurata päivittäin ja hyödyntää sosiaalista mediaa työnhaussa. Esimerkiksi, jos omassa Facebook-profiilissaan tekee houkuttelevan avoimen kesätyönhakuilmoituksen, saattaa se saada jakoja ja saavuttaa työnantajia.

Oma aktiivisuus palkitsee

Kesätyönhaku on tärkeää aloittaa hyvissä ajoin. Osa työnantajista valitsee kesätyöntekijät jo joulukuun puolella. Tärkeää on erottua muista hakijoista ja tehdä hyvä ensivaikutelma mahdollisesti tulevaan työnantajaan.

– Kaikenlainen aktiivisuus, harrastuneisuus ja erityisosaaminen on aina eduksi töitä hakiessa. On hyvä pohtia etukäteen, mitä vahvuuksia itsestä löytyy ja miten niistä voi kertoa työnhakutilanteessa, Ukkola vinkkaa.

Avoimia kesätyöpaikkoja voi etsiä työnhakusivujen lisäksi esimerkiksi lehdistä, Facebookin ryhmistä ja kyselemällä sukulaisilta. Ukkola rohkaisee myös ottamaan yhteyttä suoraan työnantajiin, jos mielessä on kiinnostava paikka.

– Oma CV eli ansioluettelo on hyvä laittaa kuntoon ennen työnhakua ja työhaastatteluihin kannattaa valmistautua hyvin, Ukkola muistuttaa.

Oulun kaupunki tarjoaa 18 vuotta täyttäneille opiskelijoille kuukauden mittaisia kesätyöharjoittelupaikkoja. Hakuaika sijoittuu helmi-maaliskuulle ja tänä vuonna paikkoja oli haettavana 900.

Pientä lisätienestiä

Jos kesätöitä ei yrityksistä huolimatta löydy, on silti mahdollista tienata taskurahaa.

Festarit kuuluvat monen opiskelijan kesän suunnitelmiin, mutta pääsyliput voivat tuntua hintavilta. Omaa lempiartistia voi päästä kuitenkin katsomaan ilmaiseksi osallistumalla talkoisiin. Palkkaa hommasta ei luonnollisesti saa, mutta toisaalta parhaimmillaan rahaa voi säästyä toista sataa.

Jos kaapin perukoilla pölyttyy vaatteita, jotka eivät ole nähneet päivänvaloa sitten viime vapun, on aika käydä sisältöä läpi. Vanhat kuteet voi näppärästi viedä myyntiin kirpputorille tai järjestää vaikka peräkontti- tai vilttikirppiksen.

Sukulaiset kannattaa kysellä läpi. Tarvitseeko kukaan esimerkiksi lastenvahtia tai onko leikkimökin maalipinta haalistunut sitten viime kesän? Naapureita voi myös kiskoa hihasta ja tiedustella, tarvitsisiko Musti lenkkikaveria pientä korvausta vastaan.

Loppukesästä marjanpoiminta tarjoaa helpon tavan tienata. Kumpparit jalkaan, vaatetus sen mukaan, ettei hirvikärpäsiä löydy vielä viikon päästä hiuksista ja ämpäri käteen. Poimitut marjat voi toki pakastaa omaan pakkaseen, mutta jos raha lämmittää enemmän kuin koko talven taatut smoothiet, voi metsän antimia kaupitella esimerkiksi sukulaisille tai yrityksille, jotka ostavat marjoja.

Apua ja neuvontaa työnhakuun saa Byströmin nuorten palveluista, Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napista.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*