Seksi lapsen kanssa laittomaksi – uusi kansalaisaloite

Uusi kansalaisaloite pyrkii turvaamaan lapsia seksuaaliselta väkivallalta. Kuva Pixabay

Suomessa suojaikärajoja on kaksi: 16 ja 18 vuotta. Nyt vireillä on aloite, joka tavoittelee näiden kahden yhdistämistä 18 ikävuoteen. Aloite on lähtenyt nousuun erityisesti Instagramissa nuorten keskuudessa. Tililtä @suojaikaraja18 löytyy perusteluita ja tietoa aloitteen hyväksi.  

Yksi aloitteen vireille panijoista on sairaanhoitaja Sanna Viherlehto. Aktivismi ja väkivallan vastainen työ on Viherlehdolle tärkeää. Aloitteen ydinporukkaan hän lähti mukaan empimättä. 

Linda-Maria Roine, taiteilijanimeltään Mercedes Bentso, otti minuun yhteyttä ja kysyi, pistäisimmekö pystyyn kansalaisaloitteen suojaikärajan nostosta”, Viherlehto kertoo. Siitä alkoi tukijoukkojen kokoaminen, ja pian aloite olikin valmis julkaistavaksi. 

Mikä on suojaikäraja? 

Nykyisen lainsäädännön mukaan alle 16-vuotiaalle ei saa tehdä seksuaalisia tekoja ja tämän kanssa ei saa olla yhdynnässä. Lailla pyritään suojelemaan seksuaaliselta hyväksikäytöltä eikä rajoittamaan esimerkiksi seurustelusuhteita. Mikäli nuoret ovat tarpeeksi lähellä toisiaan fyysisessä ja psyykkisessä kehityksessä, mitään toimenpiteitä ei seuraa. 

Nykyisen lainsäädännön mukaan katsotaan, että alle 16-vuotias ei ole psyykkisesti valmis antamaan suostumustaan seksuaalisiin tekoihin. Erityisesti vanhemmilta henkilöiltä saatava seksuaalinen huomio voi olla hyvin hämmentävää nuorelle. Alle 16-vuotiaiden kesken suoritetut seksuaaliset teot eivät ole kuitenkaan kiellettyjä laissa, jos niihin ei sisälly painostusta tai pakottamista. 

16 vuoden suojaikäraja koskettaa siis yleisesti kaikkia. 18 vuoden suojaikärajalla pyritään nykyisin suojelemaan alaikäistä perheenjäsenten, auktoriteettien ja luottamussuhteessa olevien henkilöiden seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Eli vaikka nuori olisi ylittänyt 16 vuoden suojaikärajan, esimerkiksi opettajat, valmentajat ja sukulaiset eivät saa kohdistaa nuoreen seksuaalisia tekoja. 

“Lapsi ja nuori on erityisen haavoittuvassa asemassa mitä tulee seksuaaliseen väkivaltaan. Aikuisella on etulyöntiasema biologisen ikänsä, elämänkokemuksensa ja auktoriteettiasemansa vuoksi. 15–24-vuotiaat ovat räikeän yliedustettuja seksuaalisen väkivallan tai sen yrityksen kohteina”, Viherlehto tiivistää. Tämän takia suojaikärajan nostaminen olisi tärkeää. 

Suojaikärajaa halutaan nostaa 

Uusin aloite “Seksi lapsen kanssa laittomaksi – Suojaikärajan nosto 18 vuoteen” julkaistiin 1.11., ja se on tähän mennessä kerännyt yli 12 000 allekirjoitusta. Aloite pyrkii saamaan kaiken seksuaalisen toiminnan aikuisen ja alaikäisen välillä laittomaksi. Tällä pyritään suojelemaan lapsia entisestään seksuaaliselta hyväksikäytöltä.  

“Ei ole millään tavalla perusteltua tai hyväksyttävää, miksi aikuisen tulisi saada tehdä seksuaalisia tekoja lapselle. He ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, ja on meidän aikuisten tehtävä suojella heitä”, Viherlehto kertoo. 

Aloitteen tekijät vetoavat Unicefin Lapsen oikeuksien sopimukseen, jonka mukaan jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Lapsen oikeuksien määritelmän mukaisesti 16-vuotias on vielä lapsi, eikä voida taata, että tämä on riittävän kehittynyt päättämään suostumuksestaan seksuaalisiin tekoihin vanhemman henkilön kanssa. 

“Liian monet tuomiot lievenevät ja syytteet kaatuvat siihen, kun tekijä kertoo luulleensa uhrin olevan yli 16-vuotias. Se ei tee asiasta yhtään hyväksyttävämpää tai vähemmän vakavaa”, Sanna Viherlehto sanoo 

Aloitetta voi kannattaa kansalaisaloite.fi sivustolla. 


Mitkä lasketaan seksuaalisiksi teoiksi? 

Seksuaalisiin tekoihin luetaan esimerkiksi sukuelinten koskettelu, seksuaaliset ehdotukset, epäasialliset puheet, seksin tai masturbaation esittäminen ja näyttäminen, seksuaalissävytteisten viestien lähettäminen eri muodoissa, pornografiaan osallistumiseen tai katsomiseen houkutteleminen. 

Lähteet: 

Hyvä kysymys : Mitä suojaikäraja tarkoittaa 

Kansalaisaloite – Seksi lapsen kanssa laittomaksi 

Share

2 Comments

Vastaa käyttäjälle Jasu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*