Korona voi syventää yksinäisyyttä: rajoitusten noudattamisesta saattaa löytyä ratkaisu

Koronan myötä asetetut rajoitukset ja suositukset eristävät ihmisiä sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tämä voi saada mielen surulliseksi sekä väsyneeksi. Kuva: Pexels

Koronapandemian aikana ihmiset ovat joutuneet ottamaan muihin fyysistä etäisyyttä sekä välttämään tarpeetonta liikkumista kaupungilla. Eristäytyminen vaikuttaa useimpien sosiaalisiin suhteisiin. Korona-ajan lukuisat kyselyt osoittavatkin poikkeusolojen lisänneen erityisesti yksinäisyyden tunnetta.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) asiantuntijaraportissa ilmenee, että yksinäisyyden tunne on lisääntynyt noin neljänneksellä työikäisistä ihmisistä koronapandemian myötä. Myös Suomen Punaisen Ristin laatimassa kyselyssä selviää, että pandemia on syventänyt eri ikäluokissa yksinäisyyden tunnetta.

Eristäytyminen altistaa mielenterveys ongelmille

Yksinäisyyden tunteesta seuraa kuitenkin helposti myös muita mielenterveydellisiä ongelmia. Mielenterveystalon sivujen mukaan yksinäisyys voi lisätä masennusta sekä elämän merkityksettömyyden kokemuksia. Eristäytyminen myös ahdistaa ja turhauttaa monia. Tuomas Kauppila, 20, kokee samoja tuntemuksia mitä useimmat koronapandemian myötä.

”Tilanne on kaikin tavoin turhauttava, kun omaa toimintaa pitää rajoittaa määräysten mukaisiksi. Vaikka itse olen onnistunut käsittelemään yksinäisyyden tunnetta hyvin, se ei tarkoita, että läheskään jokaisella olisi samanlainen tilanne.”

Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen avainasemassa

Suomen Punaisen Ristin kannanotossa ilmaistaan, että ihmisten lisäntyynyt yksinäisyyden kokemus tulisi ottaa enemmän huomioon myös päätöksen teossa ja suositteluissa. Ehdotus onkin, että rajoitustoimissa otettaisiin paremmin huomioon alueelliset erot, sillä tautitilanne vaihtelee paikkakunnittain paljon.

Vaikka suosituksia ja rajoituksia on olemassa, se ei tarkoita täydellistä eristäytymistä. Yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin on entistäkin tärkeämmässä roolissa koronapandemian aikana. Tapaaminen muiden kanssa ei ole kiellettyä – kunhan turvavälejä noudatetaan ja kasvomaskeja pidetään. Kaikkien noudattaessa rajoituksia ja suosituksia mahdollistetaan turvallinen toisten kohtaaminen ilman, että virusta levitettäisiin. Myös Kauppila korostaa, että tilanteessa ei tarvitse, eikä saakaan jäädä yksin.

”Jos kaikki noudattaisivat rajoituksia, korona saataisiin kuriin huomattavasti nopeammin – samalla pääsisimme takaisin koronavapaaseen arkeen, eikä meidän tarvitsisi olla enää samalla tavalla yksin.”

Yle: THL: Korona-aika on lisännyt yksinäisyyden tunnetta

STT: Kannanotto: Yksinäisyys on huomioitava uusia koronatoimia säädettäessä

Mielenterveystalon nettisivut: Yksinäisyys ja mielenhyvinvointi

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*