Kansalaisaloite kannabiksesta etenee lakivaliokuntaan

Sinäkin voisit tulevaisuudessa kasvattaa kannabiskasveja omassa kodissasi ilman rangaistusta. Kuva: Pixabay

Eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa käytiin eilen läpi kansalaisaloitetta kannabiksen käytön rangaistuksen poistamisesta.

Samana päivänä Yhdistyneet Kansakunnat (YK) poisti kannabiksen maailman vaarallisimpien huumausaineiden listalta The New York Timesin mukaan. Kannabiksen listalta poistuminen mahdollistaa sen laajempaa tutkimista ja lääketieteellistä käyttöä.

Kansalaisaloitteen mukaan kannabiksen käyttämisestä ja omaa käyttöä varten olevasta hallussapidosta ja kasvattamisesta ei tulisi rangaistusta.

Käyttäminen yleistyy jatkuvasti

Kansalaisaloitetta perusteltiin esimerkiksi kannabiksen käytön yleistymisellä kriminalisoinnista huolimatta. Kannabiksen saattaminen laillisen kontrollin piiriin myös heikentäisi järjestäytyneen rikollisuuden kasvua.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan kannabis on Suomen käytetyin huumausaine, ja sen käyttö on lisääntynyt 90-luvulta lähtien. Kannabista käytetään enimmäkseen viihdetarkoituksin, mutta myös lääkkeenä.

Kolme eri vaihtoehtoa

Kannabiksen käyttö voitaisiin laillistaa, dekriminalisoida tai depenalisoida.

Laillistamisen myötä huumeiden käyttö vapautuisi. Dekriminalisoinnissa käyttö ja pienen määrän hallussapito sallittaisiin ilman rikosoikeudellista rankaisua. Depenalisaatiossa käyttö olisi edelleen rikos, josta ei rangaistaisi, mutta siitä tulisi rekisterimerkintä poliisiasiain tietojärjestelmään.

Kansalaisaloite lähetettiin lähetekeskustelusta lakivaliokunnan käsiteltäväksi.

Lähteet:

Eduskunta: Lähetekeskustelussa kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi

Eduskunta: Kannabiksen käytön rangaistavuuden poistaminen

Kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi

New York Times: U.N. Reclassifies Cannabis as a less Dangerous Drug

THL: Kannabis

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*