Kaleva: Puistopuukotuksen käsittely päättyi

Mannerheiminpuisto sijaitsee aivan Oulun keskustassa.

Oulun Mannerheiminpuistossa viime kesänä tapahtuneen puukotuksen oikeudenkäynti on saatu päätökseen keskiviikkona Oulun käräjäoikeudessa uutisoi Kaleva.

Parikymppinen maahanmuuttajataustainen mies kuoli teräaseen iskuihin Oulun ydinkeskustassa viime heinäkuussa. Teosta syytetään noin 25-vuotiasta miestä.

Aluesyyttäjä Emilia Mourujärvi vaati, että käräjäoikeus tuomitsee syytetyn tahallaan tehdystä taposta vankilaan.

Uhrin omaisia avustavan oikeustieteen maisteri Emmi Wehka-aho väittää, että teolla oli rasistinen motiivi. Hän vetosi suljetuin ovin perjantaina käsiteltyyn todisteeseen ja väitti, että se osoittaa syytetyllä olleen hyvin vahva tunnelataus maahanmuuttajia kohtaan.

Syytetyn puolustuksen mukaan tapahtumat saivat alkunsa uhrin omasta käytöksestä ja syytetyllä oli oikeus puolustaa itseään, eikä tapauksessa ollut rasistisia motiiveja.

Syytetty kiistää syytteen, mutta myöntää aiheuttaneensa uhrin vammat ja kuoleman. Hän on pyytänyt uhrin omaisilta anteeksi ja sanonut, ettei hänen ollut tarkoitus tappaa.

Käräjäoikeus antaa tuomionsa 22. marraskuuta.

Kaleva: ”Mä halusin päästä ehjin nahoin käm­pil­le”, selitti Man­ner­hei­min­puis­ton puu­ko­tuk­ses­ta syy­tet­ty – puo­lus­tus väit­tää, ettei to­dis­ta­ja puhunut totta oi­keu­des­sa

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*