Kaleva: Metsästäjäliitto vaatii susikannan vähentämistä

wolf-142173_640

Hallitus on päättänyt toteuttaa suden kannanhoidollisen metsästyksen tulevana talvena, Kaleva uutisoi.

Kannanhoidollisen metsästyksen tarkoituksena on pitää susikanta kurissa ja lisätä susien ihmisarkuutta. Metsästäjäliiton mielestä kaatolupia tulisi saada vähintään kaksi laumaa kohden eli 70—80 kappaletta. Maa- ja metsätalousministeriön esityksessä kaatolupia on 39.

Metsästäjäliitto perustelee lupamäärien lisäämistä susien tappamien koirien ja tuotantoeläimien hälyttävän korkeiden määrien vuoksi. Kainuussa ja Suomenselällä ylisuuri susikanta uhkaa uhanlaista metsäpeuraa, Metsästäjäliitto kertoo.

Viime tammikuussa Suomessa oli Luonnonvarakeskuksen (LUKE) arvion mukaan 35 susilaumaa. Määrän arvioidaan kasvaneen 43 kappaleeseen. Lopullisen kanta-arvion tämän hetken tilanteesta LUKE on ilmoittanut antavansa helmikuussa.

 

Lue lisää:

Kaleva: Met­säs­tä­jä­liit­to: Susikanta on liian suuri, lisää kaatolupia (25.11.2015)

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*