Juustot kuuluvat joulupöytään

Juustotarjottimelle voi koota monipuolisesti herkkuja. Kuva: Reetta Kehus

Jouluna syödään monenlaisia herkkuja, joihin kuuluu myös juustot. Suomalaisten juustonkulutus onkin ollut huimassa nousussa. Ylen artikkelin mukaan Suomessa käytetään yli kymmenen kertaa enemmän juustoa kuin 1950-luvulla. Tilastoissa juustoksi lasketaan myös rahkat ja raejuustot, mikä voi selittää hiukan pyrähdystä. Toinen syy juuston käytön lisääntymiselle voi olla karppaus ja siihen liittyvä proteiinitrendi.

Jokaiselle jotakin

Juustoja on monenlaisia. On kovia ja pehmeitä, lyhyen sekä pidemmän aikaa kypsytettyjä.

’’Pidän erilaisista juustoista, kuten esimerkiksi gruyèrestä sekä homejuustoista, mutta tällä hetkellä erityisesti vuohen- ja lampaanmaitojuustoista’’, listaa kulinaristi Juulia Kehus.

Hän kertoo, että on aina pitänyt hyvästä ruuasta sekä juustoista, ja on kokeillut ennakkoluulottomasti uusia makuja.

’’Olen maistellut kyllä kaikenlaisia aina, kun on ollut tarjolla’’, hän kertoo.

Vaikka eri juustotyypit eivät olisi tuttuja, voi niitä kokeilla laidasta laitaan. Joulupöytään voi hankkia eri tyylisiä sekä kypsyysasteiltaan vaihtelevia juustoja.

Kehuksen juustomieltymys ei suinkaan ole mennyt miedommasta vahvempaan, vaan kartoittamalla on löytynyt itselle mieluisimmat tyypit.

’’Pienenä pidin kyllä sinihomejuustosta, mutta iän myötä mukaan on tullut muitakin juustoja, sekä kotimaisia että eurooppalaisia’’, hän selventää ja jatkaa: ’’Pehmeistä juustoista mieluisia ovat sini-, puna- ja valkohomejuustot.’’

Muita pehmeitä juustoja ovat esimerkiksi tuorejuustot ja briet. Kovia juustoja on useita, kuten gouda, cheddar ja manchego.

Erilaisia makuyhdistelmiä

Juustot maistuvat monien eri elementtien kanssa. Sekä mietojen että voimakkaiden makujen kaveriksi sopivat pähkinät, ja monet juustot toimivat erityisen hyvin suolakeksin päällä.

’’Syön niitä yleensä juureen leivotun ohuen spelttikeksin kanssa. En yleensä käytä Tuc-keksejä, koska keksi maistuu silloin liikaa’’, Kehus selventää.

Myös makea voi toimia hyvänä parina juuston kanssa. Esimerkiksi kova gouda sopii hyvin suolakeksin ja päärynän kanssa.

’’Joskus saatan syödä omenaviipaleiden tai viinirypäleiden kanssa, ja hilloista lakka- ja viikunahillo sopivat hyvin’’, Kehus ohjeistaa. Hilloista myös tyrnihillo maistuu esimerkiksi savujuuston kanssa. Juustotarjottimelle voi koota joulusesonkiin sopien myös pipareita, sillä piparin ja sinihomejuuston yhdistelmä on voittamaton.

Viikonloppuherkuksi tai juhlaan

Laajan valikoiman lisäksi juustoilla on monia eri käyttötarkoituksia. Joulu on juustojen kulta-aikaa, ja niillä voi herkutella hyvillä mielin perheen tai ystävien kanssa. Erityisen hyvältä juustot maistuvat juhlassa, mutta toisaalta pieni pala arjen keskellä luo ripauksen luksusta.

’’Joskus jääkaapissa on erikoisjuustoa, jota saatan syödä silloin tällöin vaikka voileivän päällä, mutta yleensä herkuttelen niillä viikonloppuna puolison kanssa kera hyvän viinin’’, Kehus kertoo.

Lähteet:

Yle: Näin suomalaiset käyttävät maitotuotteita: Maitolasit häviävät ruokapöydistä, juustoa popsitaan enemmän kuin koskaan

K-Ruoka: Herkuttele juustoilla

Kuusamon juusto: Makuparit juustolle

Alko: Kovat ja puolikovat kypsytetyt juustot

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*