Jääseinää pitkin ylös hakkujen ja rautojen avulla

Putous nimeltään Jaska Jokunen, Korouoma. Kuva: Pauliina Björk

Jääkiipeily on jääputouksilla toteutettava kiipeilyn alalaji. Kuten kiipeily yleisesti, tämäkin laji vaatii rohkeutta, lihasvoimaa ja taitoa. Lisämaustetta lajiin tuovat jää, pakkanen ja kiipeilyssä käytettävät varusteet.

Noin viisi vuotta jääkiipeilyä harrastanut Pauliina Björk kokee harrastuksen jännittäväksi. ’’Varsinkin luonnossa liikkuessa on jännää, kun ei aina voi tietää, mitä nurkan takana odottaa.’’

Björk päätyi harrastuksen pariin kiipeilyn kautta, jonka hän aloitti 90-luvulla. ’’Ennen jääkiipeilyn aloittamista kannattaa käydä ainakin kiipeilyn peruskurssi’’, hän ohjeistaa. Jääkiipeilyä voi kuitenkin kokeilla ilman kurssia tietyillä kaupallisilla toimijoilla.

’’Aika monet harrastaa kesällä kalliokiipeilyä, talvella jääkiipeilyä ja lisäksi seinäkiipeilyä sisätiloissa’’, Björk jatkaa.

Jääkiipeily vaatii kylmänsietokykyä. Kuva: Pauliina Björk

Välineet täytyy tuntea

Jääkiipeilyssä tarvitaan hiukan enemmän varusteita kuin esimerkiksi seinäkiipeilyssä. ’’Käsissä on hakut ja jäykkäpohjaisiin kenkiin asetetaan jääraudat, joissa on piikit kärjissä. Näiden avulla kivutaan ylöspäin’’, Björk kertoo. Lisäksi varusteisiin kuuluvat valjaat ja köysivarmistus sekä kypärä. Kiipeämisessä on mukana toinen henkilö, joka huolehtii kiipeilijän varmistamisesta.

Lajin olennaisena osana on ruuvien asentaminen. ’’Kun porataan ruuvia jäähän, sieltä täytyy tulla jäämassaa ulos. Jos massaa ei näy, se tarkoittaa, että kyseisessä kohdassa on ilmakupla, jolloin ruuvi ei pidä’’, Björk selventää.

Jääkiipeilyssä ei liikuta puolivarmasti, vaan liikkeitä tehdään harkitusti.

Talvi tuo haasteita

Erityisesti kylmyys ja jää vaativat kiipeilijää ajattelemaan, ja esimerkiksi pukeutumiseen täytyy kiinnittää huomiota. ’’Kiivetessä voi tulla hiki, ja sitten kun varmistetaan toisen kiipeilijän köyttä, saattaa paikoillaan ollessa tulla kylmä’’, Björk pohtii. ’’Lisäksi seinästä mahdollisesti valuva vesi voi kastella hanskat, mikä voi aiheuttaa sormien palelemisen, hän jatkaa.

Kiipeilijä päättää itse, kuinka suuria riskejä haluaa ottaa. Kuva: Pauliina Björk

Useita mahdollisia harrastuspaikkoja

Oulun kiipeilykeskus tarjoaa kiipeilyn perus- ja liidikurssin, ja sieltä löytyy köysikiipeilyhalli sekä bouldertilat. Boulderointi on ilman köysiä tapahtuvaa kiipeilyä, jossa seinät ovat suhteellisen matalia ja lattialla on paksut patjat.

Muutaman kilometrin päässä Oulun keskustasta sijaitsee Oulun kiipeilyseuran yli 20 metriä korkea jäätorni, jossa voi harrastaa jääkiipeilyä. Seinää jäädytetään koko talvikausi vesisuuttimen avulla, ja tornin ylläpito tapahtuu talkoovoimin. Jotta tornilla voi kiivetä itsenäisesti, vaatimuksena on vähintään kalliokiipeilyn peruskurssi.

Jos kaipaa oikeasti luontoon, Posiolta noin 30 km Rovaniemen suuntaan ajaessa löytyy Korouoma. Se on useita kilometrejä pitkä rotkolaakso. ’’Korouoma on hyvä paikka, koska siellä on monta eri seinää’’, Pauliina Björk kertoo. Myös Pyhällä ja Rukalla on jääseinät.

Lähteet:

Oulun kiipeilyseura

Oulun kiipeilykeskus

Share

1 Comment

Vastaa käyttäjälle Pauliina Björk Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*