Huuhkajat kaatoi Ranskan harjoitusmaaottelussa

Pariisissa tehtiin suomalaista jalkapallohistoriaa. Kuva: Pixabay

Suomen jalkapallomaajoukkue voitti hallitsevan maailmanmestarin Ranskan myöhään torstai-iltana Suomen aikaa Pariisissa pelatussa harjoitusmaaottelussa luvuin 2-0. Voitto oli Suomelle ensimmäinen Ranskasta koskaan.

Ranska aloitti hallitsemalla peliä ja loi alkuun vaarallisia tekopaikkoja. Suomi pääsi ottelun edetessä peliin mukaan ja siirtyi ottelussa johtoon 27. peliminuutilla, kun Rasmus Karjalainen petasi paikan Marcus Forssille, joka ei erehtynyt.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Suomi lisäsi johtoaan, kun Onni Valakari yllätti Ranskan maalivahdin komealla laukauksellaan vasempaan takakulmaan ja vei Suomen 1. puoliajalla jo 2-0 johtoon.

Ottelun lopussa Ranska painosti, mutta Suomen joukkue ei hätäillyt ja pelasi muutenkin hyvin organisoidusti ja kesti Ranskan hätyyttelyt.

Suomi ja Ranska ovat kohdanneet A-maajoukkuetasolla nyt 11 kertaa, kerran on pelattu tasan ja nyt tuli ensimmäinen voitto.

Suomen maali on pysynyt puhtaana kolme ottelua putkeen ja päävalmentaja Markku Kanerva oli syystäkin tyytyväinen omiensa otteisiin.

”Erinomainen esitys ja ennen kaikkea tulos. Historiallinen sellainen”, päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi MTV urheilulle.

Huuhkajien seuraava ottelu on Sofiassa 15.11. pelattava Kansojen Liigan ottelu Bulgariaa vastaan.

Lähteet:

YLE: Huuhkajat otti sensaatiomaisen voiton Ranskasta! Ensikertalaiset Forss ja Valakari nousivat ratkaisijoiksi Pariisissa

MTV: Markku Kanerva myhäili historiallisesta tempusta – Ranska-voitossa iso viesti EM-kisoja ajatellen: ”Kellistettiin maailmanmestari”

Iltalehti: Sensaatio on valmis! Huuhkajat kaatoi hallitsevan maailmanmestarin Ranskan

Palloliitto: Tulospalvelu

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*