HS: Miljoonavoitot kallistuneella sähköllä – Fortumin tulot lähes tuplaantuneet vuodentakaiseen nähden

Sähkön hinnan nousua vastaan on pyritty kehittelemään erilaisia politiikkatoimia. Lähde: Fortum

Fortum on tehnyt liikevoittoa kolmannella vuosineljänneksellä 421 miljoonaa euroa, kun viime vuonna tulos oli 243 miljoonaa. Tulos on vahva, kun ei oteta huomioon tytäryhtiö Uniperin lukuja, uutisoi Helsingin Sanomat.

Pohjoisessa Fortumin sähköntuotannosta vastaa Generation-segment. Sen myyntihinnat nousivat melkein puolella ja olivat noin 63,9 euroa megawattitunnilta.

Voittojen kasvu johtuu pääasiassa Euroopan sähkön hinnan noususta. Pohjoismaissa Fortum on suojannut loppuvuoden sähkön tukkumyynnistä 80 prosenttia hintaan 49 euroa megawattitunnilta.

Uniper, Fortumin tytäryhtiö, joutui kesällä ongelmiin Venäjän lopetettua kaasun viennin Saksaan. Saksa ja Fortum sopivat syyskuussa Uniperin hätärahoituksesta, jonka myötä Fortum aikoo myydä Uniper-osakkeensa Saksan hallitukselle. Tällä hetkellä Fortum kuitenkin raportoi Uniperin lopetettuna toimintonaan.

Uniperin tulokset mukaan luettuna Fortumin tulokset jäivät noin kaksi miljardia euroa tappiolle.

”[Uniperin] myynnillä on negatiivinen vaikutus emoyhtiö Fortumin omaan pääomaan, mutta olemme arvioineet, että konsernin oma pääoma pysyy riittävällä tasolla eikä oman pääoman ehtoiselle lisärahoitukselle ole tarvetta”, Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoo tiedotteessa.

Lähde: Fortum teki miljoonavoitot kallistuneella sähköllä – Talous | HS.fi

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*