HS: Anneli Auerista kertovan dokumentin palkkioista kiistaa

Anneli Auerista kertovan Ulvilan murhamysteeri -dokumentin ohjaaja Pekka Lehto riitelee valtionpalkinnosta tuotantoyhtiönsä kanssa. Lehto on jättänyt asiasta haasteen Helsingin käräjäoikeuteen, kertoo Helsingin Sanomat.

Kiista koskee opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen audiovisuaalisen taidetoimikunnan maaliskuussa myöntämää valtionpalkintoa eli laatutukea. Ulvilan murhamysteeri sai tukea 20 000 euroa.

Helsingin Sanomien mukaan Lehto vaatii laatutuesta 40 prosenttia yhtiön maksaman 20 prosentin sijaan. Haasteessaan hän vetoaa tuottajan ja ohjaajan väliseen sopimukseen.

Tuotantoyhtiö First Floor Productionin tuottaja Pauli Pentti pitää Lehdon vaatimusta aiheettomana. Tuotantoyhtiön mukaan sopimusta, johon Lehto vetoaa, ei ole allekirjoitettu. Helsingin Sanomien mukaan käräjäoikeudelle jättämässään vastauksessa tuotantoyhtiö vetoaa jo aiemmin allekirjoitettuun sopimukseen, jonka mukaan ohjaaja saa laatutuesta 20 prosenttia. Lisäksi tuotantoyhtiö toteaa, että Lehdolle on jo maksettu sovittu ohjaajapalkkio, joka on kaiken kaikkiaan 60 000 euroa.

Dokumenttielokuva Ulvilan murhamysteerit sai ensi-iltansa vuonna 2014, minkä jälkeen se on esitetty myös Ylellä.

Lue lisää:

Helsingin Sanomat: Dokumentti Anneli Auerista vie elokuvantekijätkin käräjille – tuottaja ja ohjaaja riitelevät valtionpalkinnosta (24.11.2015)

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*