Himankalainen Teuvo Tuorila tiesi aikaisin ryhtyvänsä opettajaksi. Kiinnostuksensa historiaan hän kertoo syttyneen jo varhaisessa nuoruudessa: lapsena hän halusi ennemmin ymmärtää, miksi jonkun valtion rajat menevät tietyssä kohtaa kuin vaikkapa miksi siellä sataa. Saattanee se tosin kulkeutua geeneissäkin, sillä historia on kiinnostanut hänen sukuaan useassa polvessa aina 1800-luvulta saakka.
Oulussa historiaa opiskelleena Tuorila kertoo pohtineensa sivuaineeksi muun muassa tilasto- tai valtiotieteitä, ja ehtipä hän haaveilla myös diplomaatin urasta. Opintojen kolmantena vuonna auskultoinnin aikaan hän kuitenkin tajusi opettajan työn olevan se, minkä hän koki eniten omakseen.
Mikä opettamisessa ja historiassa kiehtoi?
Tuorila vastaa opettamisen ja historian auttavan häntä selvittämään nykymaailmaa. Historia tuo hänen mukaansa myös iloa elämään, ja sitä hän halusi välittää opiskelijoille. Opettajuudessa merkityksellistä hänelle oli auttaa nuoria kasvamaan elämässä eteenpäin.
Rehtorin ja opettajan työstä vuodenvaihteessa eläkkeelle siirtynyt Tuorila toteaa arkensa pysyvän yhä kiireisenä. Hän toimii kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana, minkä lisäksi työn alla ovat museon kohentaminen sekä keväällä koronan vuoksi julkaisematta jääneen kotiseutulehden teko. Hän myös auttelee uutta historianopettajaa johtamalla museokierroksia sekä pitää tarinakävelyjä Himangalla. Tuorila kertoo erityisesti hautausmaan tarinakävelyiden olevan kesäisin suosittuja.
Tämän kaiken ohella hän on kirjoitellut useita artikkeleita lehtiin sekä tutkinut syvemmin muutamaa teemaa: joululahjaksi aiotusta maidonjalostuksen historiasta paisuikin pitkä tutkielma, joka on tarkoitus saattaa kirjaksi saakka. Vastapainoksi näille hän pääsee touhuilemaan myös pienen lapsen kanssa, sillä Tuorilasta tuli tänä vuonna isoisä.
Tsempiksi nykyisille opiskelijoille hän sanoo: ”Ollaan me ennenkin pärjätty tulevaisuudessa!” Tuorila toivoo heille avointa mieltä, uteliaisuutta sekä suvaitsevaisuutta.
Kommentoi