Journalismin opiskelijat saivat maanantaina terveisiä ulkomaantoimittajan työstä suoraan kentältä, kun Helsingin Sanomien Berliinin kirjeenvaihtaja Tiina Rajamäki luennoi OAMK:ssa.
Kirjeenvaihtajana Rajamäen tehtävä on pääasiassa uutisoida Saksassa tehtävistä päätöksistä tai tapahtumista, joilla on kansainvälistä merkitystä. Suomalaislukijoita kiinnostavat myös suomalaisten ilmiöiden näkyminen Saksassa ja pienet arjen kummallisuudet.
Rajamäen tyypillinen työpäivä alkaa aamupuhelulla Helsingin toimitukseen puoli kymmenen maissa Suomen aikaan. Jos siihen mennessä ei ole vielä sovittua juttuaihetta, esimies ehdottaa jutun tynkää.
”Helsingistä tulee monia pakollisia aiheita, mutta paras tapa välttyä pomojen nakittamilta pakkopullajutuilta, on keksiä itse parempi nakki”, Rajamäki vinkkaa naurahtaen.
Jos käsky käy, täytyy Rajamäen olla valmis astumaan toimittajan saappaisiin minä vuorokauden aikana tahansa. Vapaa-ajan suunnitelmat saattavat mennä uusiksi, kun illalla tulee soitto Helsingistä ja pyydetään lähtemään ensimmäisellä koneella kiireiselle keikalle toiselle puolen Saksaa tai hätätapauksessa toiseen maahan.
Kielitaito ja toimittajan taidot kuntoon
Ulkomaille mieliville toimittajanplantuille Rajamäen neuvo on yksinkertainen: itseään kannattaa kehittää toimittajana koto-Suomessa.
”Ulkomaantoimittajalta vaaditaan samaa kuin keltä tahansa toimittajalta eli kriittisyyttä ja uteliaisuutta, mitä voi harjoitella mainiosti niin pienessä paikallislehdessä kuin opinnoissaankin”, Rajamäki kertoo.
Rajamäki on itse aloittanut toimittajan uransa muun muassa kaupunkilehti Metrossa ja kesätoimittajana Aamulehdessä. Helsingin Sanomilla hän työskenteli useamman vuoden, ennen kuin paikka Berliinissä avautui vuonna 2014.
Toimittajan taitojen lisäksi täytyy olla kiinnostunut maailmasta yleisesti – ei siis vain yhdestä tietystä maasta.
Rajamäki korostaa myös kielitaidon merkitystä: suomen ja englannin lisäksi olisi ihanteellista osata ainakin yksi kolmas kieli hyvin.
”Kielitaito yksin ei tee hyväksi toimittajaksi, mutta sen merkitystä ei pidä aliarvioida. Saksan kielen taitoisena ymmärrän, miten tietyissä tilanteissa tulee toimia ja haastateltavan sanojen todenmukaisuutta on helpompi arvioida. Haastateltavat myös arvostavat toimittajaa ihan eri lailla, kun hän puhuu heidän kieltään eikä käytä tulkkia.”
Ammattisairautena eristyneisyys
Ulkomaille lähtijältä vaaditaan lujaa itseluottamusta. Työ on usein yksinäistä eikä keltään saa vertaispalautetta. Ulkomaantoimittajien parissa puhutaankin usein niin kutsutusta ”corresponditis”-ilmiöstä (johdettu englannin sanasta correspondence, eli kirjeenvaihto tai havaintojen vastaavuus). Se on niiden ulkomailla yksin työskentelevien vitsaus, jotka ovat pitkään erossa omasta työyhteisöstään.
”Kaikki Saksan pikku-uutisetkin alkavat tuntua maailman tärkeimmiltä uutisilta, minkä vuoksi sitä tiuskii Suomeen toimituksen deskiin, kun he eivät näe asiaa samalla tavalla. Sitä alkaa pohtia itsekseen, tekeekö asioita oikealla tavalla, kun keltään ei saa palautetta ja epäillä itseään. Mietin niinä hetkinä, onko minusta tullut ihan saksalainen ja mitä järkeä tässä edes on”, Rajamäki tunnustaa.
Lähtökohtaisesti myös sosiaaliset verkostot ovat ulkomailla pienemmät, joten työ nappaa herkästi ison roolin elämästä.
”Ei tätä työtä silti jaksa ihan 24/7 tehdä, sillä silloin ei kyllä tule uusia juttuideoitakaan. Mutta jotain vapaa-ajan vähyydestä kertoo sekin, että ostin elokuussa jäsenkortin puolen kilometrin päässä olevalle salille ja ehdin sinne ensi kertaa pari viikkoa sitten”, Rajamäki kiteyttää.
Parhaimmillaan ulkomaan kirjeenvaihtajan työ on silti hauskaa ja mielenkiintoista eivätkä työpäivät ole samanlaisia. Parhaita antibiootteja yksinäisyyden ja itse-epäilyn tunteisiin ovat Rajamäen mielestä kokemus, kollegoiden kanssa jutteleminen ja yhteydenotto koto-Suomeen.
Japanissa vain päiviä tsunamin jälkeen
Rajamäen mieleenpainuvin ulkomaan keikka sijoittui Japaniin vuonna 2011, vain kuutisen päivää tuhoisan tsunamin jälkeen.
”Silloin Fukushiman ydinvoimalan tilanne alkoi vasta pikkuhiljaa selvitä ja koko ajan pelättiin, koska siellä posahtaa. Se oli myös ensimmäinen matkani Japaniin. Oli uskomatonta nähdä, kuinka tyyniä ja ystävällisiä paikalliset ihmiset olivat ahdistavasta tilanteesta huolimatta”, Rajamäki kertoo.
Mihin maailman kolkkaan Rajamäki sitten itse lähtisi toimittajaksi, jos resurssit ja muut tylsät tosielämän esteet eivät olisi rajana?
”Rioon Brasiliaan. Pääsin sinne kerran keikalle ja minua kiehtoo, kuinka nouseva mahti, mutta samaan aikaan myös isojen yhteentörmäyksien maa se on. Maassa on sisäistä konfliktia, mutta kansainvälisellä tasolla rauhallista. Eurooppalaisen synkkyydessä rypemisen jälkeen Brasilia näyttäytyy mahdollisuuksien tarjottimena, jossa kaikki ei ole tasapaksua”, Rajamäki summaa.
Kommentoi