Haukiputaan Heitto pelasi historiallisen kauden – nousu valtakunnalliseen sarjaan edessä

Haukiputaan Heiton naisten edustusjoukkueen kausi päättyi lauantaina 11.3. pelattuun kotiturnaukseen. Joukkue pelasi kaudella 2022–2023 alueellisen naisten 1. divisioonan A-lohkossa. Joukkue pystyi lähtemään turnauspäivään rennoin mielin, sillä tulevan kauden nousu valtakunnalliseen naisten 1. divisioonaan oli jo varmistunut.

Lauantain toisessa ottelussa oli vastassa Sastamolo Kings. Siinä ottelussa oli vielä panosta, sillä ratkaistiin runkosarjan voittaja. Toisessa ottelussa vastaan asettui Sastamolo Kings, joka olikin kaudella yksi HaHen kovimmista vastustajista.

Tähän asti turnausmuotoisissa sarjoissa pelannut joukkue on ensi kaudella uuden haasteen edessä, kun ottelut pelataan liigan peliajalla, ja yksittäisinä otteluina. Liigakokemusta joukkueesta kuitenkin löytyy, sillä joukkueen runkopelaajina on useampia entisiä liigapelaajia, kuten Sanna Risteli, Anna-Maria Rantaiso ja Lotta Wiksted, sekä potentiaalisia tulevaisuuden tähtiä kuten sisarukset Jemina ja Henna Haikonen.

HaHelta nähtiin jälleen varma ja maalirikas esitys

Päivän ensimmäistä otteluaan HaHe johti jo kolmen peliminuutin jälkeen luvuin 3–0. Alun lukemista huolimatta Ilmajoelta Kempeleeseen matkustanut ISB antoi haukiputaalaisille vastusta kaventaen peliä toisen erän aikana aina 5–3-tilanteeseen asti. Viimeiseen erään kotijoukkue kuitenkin lähti maalinnälkäisenä. Ottelu päättyi lopulta HaHen varmaan 10–4-voittoon.

Päivän toinen ottelu Sastamolo Kingsiä vastaan oli odotusten mukaan tiukempi, sillä Sastis on ollut HaHen kovin vastustaja kauden aikana.

HaHe aloitti ottelun vakuuttavasti ja johti sitä ensimmäisen erän jälkeen jälleen luvuin 0–3. Toisessa erässä Sastis pääsi Heiton lukuisista maalipaikoista huolimatta kaventamaan ottelun lukemiin 2–4. Viimeinen erä meni yhä tasaisissa merkeissä, mutta HaHe otti pisteet itselleen varmoin lukemin 3–7 varmistaen samalla itselleen runkosarjan voiton.

Haukiputaan Heiton valmentaja Pasi Soronen kuvailee tunnelmiaan otteluiden jälkeen tyytyväiseksi, hänen katseensa on myös siirtynyt jo ennakoimaan tulevaa kautta.

”Kauan on tehty töitä tätä varten, joten fiilis on erittäin tyytyväinen. Joukkue jaksoi hyvin siitä huolimatta, että kokoonpanossa oli mukana vain neljä puolustajaa. Pelaajia on jo jututettu tulevaakin kautta ajatellen ja joitain kiinnityksiäkin on tehty, mutta varsinaisia sopimuksia ei vielä ole allekirjoitettu”, Soronen avaa.

Tuleva kausi tuo muutoksia myös seuran sisällä

Tuleva kausi vaatii pieneltä paikallisseuralta jonkin verran myös muutoksia. Valtakunnallisten sarjojen vaatimuksiin kuuluu muun muassa junioripuolen jatkuvuus ja kehitys, joten esimerkiksi seuran tyttöpuolta junioreissa täytyy kehittää jonkin verran.

”Luvassa on myös paljon talkoita, joten talkooporukkaa täytyy koota”, Soronen naurahtaa.

Tulevaisuudessa taso kovenee ja tasoerot vähenevät

Alueellisen 1. divisioonan runkosarjassa on tällä kaudella nähty paljon tasoeroja. Kun yhden päivän aikana on saattanut olla kaksi aivan ääripään peliä, otteluihin asennoituminen on voinut olla osittain myös haastavaa. Samoja ajatuksia jakaa myös Anna-Maria Rantaiso.

”Odotan tulevalta kaudelta ehdottomasti sitä, että peleissä ei tarvitse säästellä, vaan pääsee antamaan kaikkensa, kun päivän aikana valmistaudutaan vain yhteen peliin kahden sijasta. Tulee olemaan myös helpompaa suunnitella esimerkiksi taktiikoita, kun vastustajia on päivässä vain yksi.”

Rantaiso kertoo, että tällä kaudella hän jäi kaipaamaan hieman kevään ratkaisupelejä. Playoff-pelit ovat lajin parasta antia, joten niiden puuttuessa kauden päätös tuntui ehkä hieman tylsältä.  

Heiton naisten katseet kääntyvät nyt nousujuhlien kautta kohti tulevaa kautta ja kovia vastuksia.

”Karaokessa raikaa tänään meidän tunnusbiisimme, eli Country Roads”, Rantaiso kertoo nauraen.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*