Feministinen puolue selvittää vaaliliiton mahdollisuutta

Feministisen puolueen hallitus. Kuva: Satu Haavisto.

Suomen puoluerekisteriin tammikuussa lisätty Feministinen puolue suuntaa katseensa kevään kuntavaaleihin, mutta kaikkiin vaalipiireihin ehdokkaita ei saada.

”Siinä missä muut puolueet ovat jo loppusuoralla ehdokasasettelussa, me olemme vasta alussa. Ensisijaisesti tavoitteenamme on saada aktiivista toimintaa joka puolelle Suomea”, puolueen hallituksen jäsen Viima Lampinen linjaa.

Perinteisesti pienet puolueet ovat yrittäneet parantaa mahdollisuuksiaan menestyä vaaleissa vaaliliitolla. Lampisen mukaan sellaisen mahdollisuutta selvitetään parasta aikaa. Hän ei vielä kerro, minkä puolueen kanssa neuvotteluja käydään, mutta painottaa, että puolueiden arvojen täytyy olla samankaltaiset. ”Puolueella täytyy olla feminististä toimintaa, jotta lähtisimme sen kanssa vaaliliittoon.”

Feministisen puolueen pääperiaatteita ovat syrjimättömyys ja tasa-arvo. Tämä ei kuitenkaan koske vain miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Puolue haluaa politiikallaan ajaa vähemmistöjen, esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen, vammaisten ja maahanmuuttajataustaisten asiaa.

”Ollaan aidosti pienen ihmisen asialla. Halutaan, että kaikilla on yhteiskunnassa samat mahdollisuudet toteuttaa itseään”, Lampinen kertoo. ”Koemme, että jos kaikkein vähäosaisimmilla on nämä mahdollisuudet, ne ovat varmasti myös niillä joilla haasteita ei ole.”

Feminismi on puolueelle työkalu

Lampinen painottaa, että Feministinen puolue ei ole vain yhden asian puolue. ”Feminismi on meille se työkalu, analyysiväline, jota käytetään kaikkiin asiakysymyksiin. Eli kun poliittista kysymystä pohditaan, puolueemme jäsenillä raksuttaa päässä feministinen analyysi ja sitä kautta löydetään ratkaisu poliittisiin kysymyksiin.”

Puoluetta on ollut perustamassa joukko ihmisiä, jotka ovat toimineet esimerkiksi kansalaisjärjestöissä ja yrittäneet sitä kautta vaikuttaa yhteiskunnassa. Tämä ei ole Lampisen mukaan kuitenkaan riittänyt, joten puolueen perustajat kokivat tarpeelliseksi siirtyä lobbareista päätöksentekijöiden joukkoon.

Puolue on saanut myös kritiikkiä osakseen. Sen on nähty vievän esimerkiksi vihreiden ja vasemmistoliiton ääniä ja näin heikentävän feministisiä arvoja ajavan politiikan rintamaa. Lampinen ihmettelee reaktioita. ”Suomessa on esimerkiksi useita yrittäjien etuja ajavia puolueita. Miksi meillä ei voisi olla myös useita feministisiä puolueita?”

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*