Eristetyt kaupungit

Maailman vapain raja suljettiin koronaviruksen takia. Kuva: Kalle Haataja

On aurinkoinen iltapäivä. Lämpöä on mukavasti, ja meri-ilma tuoksuu hellästi. Takanani on Tornio ja edessäni Haaparanta. Näiden välissä kulkuani estävät väliaikaiset aidat sekä Rajavartiolaitoksen oranssi nauha, joka erottaa kaupungit toisistaan.  

Maaliskuun 19. päivänä Suomen länsirajalle palautettiin sisärajantarkastukset ja estettiin vapaa matkustaminen valtakunnan rajan ulkopuolelle. Tämä otettiin käyttöön koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Rajan ylitse ei ole muilla ihmisillä asiaa kuin sosiaali- ja terveysalan työntekijöillä, jotka työskentelevät ja asuvat rajojen eri puolilla. 

Rajat oli laitettu alustavasti kiinni 13.4. saakka, mutta hallitus pidensi sulkua ainakin 13.5. asti. Suomella on kuusi virallista rajaylityspaikkaa Ruotsin kanssa joiden tuntumassa nyt Rajavartiolaitos valvoo rajan ylittämistä. Rajojen sulkeminen on muodostunut hankalaksi ongelmaksi kaksoiskaupunkeina eläneille Torniolle ja Haaparannalle.  

Tornion ja Haaparannan välissä kulkee nyt aita jota Rajavartiolaitos valvoo. Kuva: Kalle Haataja
Rajan ylitse ei ole asiaa ilman pätevää syytä. Kuva: Kalle Haataja

Rajan armoilla 

Tornio on koronaepidemian sekä rajansulkemisen jälkeen hyvin hiljentynyt kaupunki. Monet liikkeet ovat sulkeneet ovensa ja kaduilla ei liiku juurikaan ihmisiä. Kuitenkin rajan sulkeminen näkyy selvästi. Kauppakeskus Rajalla eli På Gränsen on kahden rajaylityspaikan läheisyydessä ja sen vieressä kulkee nyt väliaikaista aitaa, jota koristavat Rajavartiolaitoksen nauhat. Kauppakeskuksen molemmilla puolilla on Rajavartiolaitoksen autoja ja henkilökuntaa. Myös liikkuva yksikkö vaeltaa pitkin ostoskeskuksen edessä kulkevia katuja.  

Kuitenkaan tilanne ei ole niin murheellinen kuin kuvittelisi. Kahden kaupungin asukkaat voivat yhä tavat toisiaan ja keskustelevat aidan ylitse toisensa kanssa. Jopa tavaranvaihtopiste on järjestetty aidan päähän. Monet tulevat tapaamaan sukulaisiaan ja ystäviään niin lähelle kuin mahdollista.  

Torniolaiset ja haaparantalaiset voivat yhä keskustella aidan ylitse ja heille on järjestetty tavaroiden vaihtopiste. Kuva: Kalle Haataja

Rajojen sulkemisen merkitys 

Tullin rajanylityspaikan suunnasta tulee satunnaisia autoja ja jopa rekkoja. On selvää, että sulku on vaikeuttanut monien henkilöiden sekä yritystoimintaa kaksoiskaupungissa. På Gränsenin liikkeet sulkeutuvat aikaisemmin asiakaskadon vuoksi ja kaupunki hiljenee valmistautuessaan hiljaisuuteen jo kuuden tienoilla.  

Myös rajan toisella puolella asiat ovat muuttuneet. Nyt kun torniolaiset ja muut suomalaiset eivät enää voi matkustaa Ruotsin puolelle nuuskan ja halvemman alkoholin ja Ikean takia. Kauppalehti uutisoi, että kauppa on hiljentynyt huomattavasti, kun erikoisliikkeet joutuvat asiakaskadon vuoksi sulkemaan ovensa niin Ruotsin kuin Suomen puolella. Haaparannan Ikeassa käy noin kaksi miljoonaa asiakasta vuodessa. Kauppalehti arvioi, että jopa kaksi kolmasosaa asiakkaista on suomalaisia.  

Koronavirus on hiljentänyt Haaparannan ja Tornion kaupankaäyntiä. Kuva: Kalle Haataja
Rajavartiolaitoksen pakettiautot ovat sijoittuneet rajan ylittävien autoteiden tuntumaan. Kuva: Kalle Haataja

Nuuskatrokarit 

Suomen länsirajan sulkemisen jälkeen nuuska ja sen myynti on noussut entistä enemmän keskusteluun. Suomessa nuuskan myynti ei ole laillista, mutta sitä saa ostaa Haaparannan puolelta ja tuoda tiettyjä määriä Suomeen omaan käyttöön. Tämän takia Suomessa nuuskan myynti tapahtuu katukaupassa. Rajojen sulkemisen jälkeen nuuskatrokaaminen on vähentynyt ja katukaupan hinnat ovat nousseet, kun tuotetta ei virtaa Suomen pimeille markkinoille Haaparannasta tai Ruotsin risteilyjen kautta.  

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*