Elokuvafestivaali tarjoaa ikkunan muihin kulttuureihin – satavuotiasta Suomea juhlitaan myös

Oulun lasten ja nuorten elokuvafestivaalia vietetään 36. kerran. Kuva: Unsplash

Oulun Elokuvakeskus järjestää kansainvälisen lasten- ja nuorten elokuvafestivaalin 36. kerran. Esityksiä nähdään muun muassa kulttuuritalo Valveella ja Finnkino Plazassa 12.-19.11.2017.

Festivaalikattaus on monipuolinen. Erilaiset animaatiot, kotimaiset dokumentit ja Suomi 100 -juhlasarja kuuluvat ohjelmistoon. Tarjolla on monentyyppisiä elokuvia eri ikäryhmille, ja valkokankaalla seikkaillaan niin 1500-luvun Hollannissa kuin nykypäivän Iranissakin. Tyttöenergiaa on elokuvissa runsaasti.

Tänä vuonna festivaaleilla on mukana viidettä kertaa Plan International Oulun osasto. Plan tarjoaa kummitoimintaa kehitysmaissa asuville tytöille, joiden perusoikeuksiin ei koulunkäynti aina kuulu.

”Olemme käyneet Kamu-leijonamaskotin kanssa tervehtimässä lapsia ennen elokuvien alkua tiistaina ja keskiviikkona. Festivaali on hyvä paikka levittää lastenoikeusjärjestön sanomaa”, kertoo Planin Oulun aluevastaava Tuula Schönberg.

Monipuolinen tarjonta ilahduttaa Antti Leimiä, joka toimii tapahtuman audiovisuaalisena vastaavana. Leimi on valmistunut vuonna 2008 Oulun ammattikorkeakoulusta medianomiksi.

Festivaali on työllistänyt Leimiä useampana vuonna eri työtehtävin.

”Aloitin vuonna 2006 koneenkäyttäjänä”, Leimi muistelee.

Nykytekniikan ikäviin puoliin kuuluu, ettei tekniikkavastaava pääse katsomaan festivaalin kaikkia filmejä.

”Haluaisin ehtiä katsomaan ruotsalaisen Korkeuksia kohti -elokuvan. Hollantilainen Kielletyt kirjaimet kiinnostaisi myös.”

 

Lähde: Oulun elokuvakeskus

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*