Elina Lampela valittiin nuorten EM-valmennusryhmään

running-shoe-423164_1920
Yleisurheilijoita valittiin valmennusryhmiin. Kuva: Piaxabay

Oulun Pyrinnön seiväshyppääjä Elina Lampela on nimetty nuorten EM-valmennusryhmään. Suomen Urheiluliitto nimesi tällä viikolla yleisurheilijoita kolmeen ylimpään valmennusryhmäänsä.

Tänä vuonna 18 vuotta täyttänyttä Elina Lampelaa pidetään lupaavana seiväshyppääjänä. Lampela oli viime vuonna 19-vuotaiden EM-kisoissa neljäs itseään vanhempien hyppääjien joukossa. Kaksi vuotta sitten hän oli Kalevan kisoissa kolmas. Lampelan ennätys on hallissa hypätty 432.

SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppainen kertoo liiton tiedotteessa, että nuorten EM-ryhmän tavoitteiksi on asetettu lähivuosien nuorten arvokisat. 19-vuotiaiden EM-kisat järjestetään ensi vuonna Italian Grossetossa, minne Lampela pääsisi ikänsä puolesta.

Kaksi muuta kärkiryhmää ovat pääryhmä Team Finland ja EM-ryhmä. Team Finlandissa ovat esimerkiksi keihäänheittäjät Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen sekä aitajuoksijat Oskari Mörö ja Nooralotta Neziri. Kaikkiaan urheilijoita on kolmessa valmennusryhmässä yhteensä 75.

Lähteet:

Viisitoista kärkinimeä SUL:N TEAM FINLANDIIN

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*