18-vuotias Lila Kauhanen on kärsinyt mielenterveysongelmista lapsesta asti. Ensimmäisen kerran Kauhaselle haettiin apua hänen ollessaan noin 6-vuotias. Lapsena hänelle todettiin OCD (engl. obsessive-compulsive disorder) eli pakko-oireinen ahdistuneisuushäiriö, jonka takia Kauhanen vietti lapsuudessaan aikaa osastohoidossa ja kävi terapiassa. Kauhaselle määrättiin tällöin myös lääkitys, jonka hän halusi lopettaa noin yhdeksännellä luokalla. Samoihin aikoihin hänen perheensä muutti Kempeleestä Ouluun, ja Kauhanen aloitti opiskelunsa lukiossa.
Pitkät jonot psykiatrille
Hetken aikaa Kauhasella meni hyvin mielenterveytensä kanssa. Lukion ensimmäisenä vuonna alkoi kuitenkin esiintyä uudenlaisia ongelmia. Hän koki kärsivänsä keskittymisvaikeuksista, masentuneisuudesta ja mielialahäiriöistä. Toisena lukuvuonna Kauhasen olo paheni, ja hän päätti hakea apua koulupsykologin kautta. Kauhanen sai keskusteluajan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Käynnillä selvisi, että psykiatrille oli pitkät jonot. Kauhanen päätyi takaisin koulun terveydenhoitajalle, joka teki hänelle lähetteen koululääkärille. Lääkäriaika siirtyi kesän yli.
Kesälomalla Kauhanen alkoi kärsimään unettomuudesta. Hän hakeutui yksityiselle lääkärille, joka epäili heti unettomuuden johtuvan mielenterveyden ongelmista. Lääkäri päätyi soittamaan julkisen puolen mielenterveyspäivystykseen ja kertoi potilaansa tarvitsevan apua nopeasti. Päivystyksestä kehotettiin Kauhasta tulemaan paikan päälle.
Raskaan tilanteensa takia hän soitti yhdessä äitinsä avulla päivystykseen ja omalle terveysasemalleen. Kummastakin paikasta hänelle sanottiin, ettei siellä voitaisi tehdä asialle oikein mitään ja hänen kannattaisi ottaa yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon. Opiskelijaterveydenhuollosta neuvottiin soittamaan mielenterveyspäivystykseen, jos olo pahenisi.
Kauhanen oli tilanteessa, jossa jokainen kehotti olemaan yhteydessä eri paikkaan. Olo vain pahentui. Lopulta hänen mummonsa tarjoutui kustantamaan hänelle psykoterapiakäynnit, koska Kauhanen ei ollut saanut vielä Kelan korvausta terapiakäynneilleen. Terapiasta oli Kauhaselle apua.
Vaikutusta myös koulunkäyntiin
Syksyllä Kauhanen pääsi vihdoin koululääkärille. Avunsaannin hitauden takia opiskelut ja kirjoitukset ovat kärsineet, Kauhanen kertoo. Koululääkäristä hän sai lähetteen psykiatrille, ja aika on mahdollisesti tämän vuoden joulukuussa. Kauhanen toivoo saavansa mahdollisesti ongelmilleen diagnoosit.
”Kynnys hakea apua on aika suuri, koska koen ettei asialle tehdä mitään. Vaikka olisit kuinka paskana, joudut silti itse tekemään paljon töitä avun saamisen eteen”, Kauhanen toteaa.
Kauhanen on kiitollinen tukiverkostaan ja uskoo prosessin olevan vielä rankempi sellaiselle, jolla sitä ei ole. Hän toivoo, että prosessi olisi avunhakijoille nopeampi ja että heidät otettaisiin tosissaan, vaikka ongelmat eivät olisi kehittyneet vielä äärimmilleen.
Keskusteluapua ei tarjottu julkisella puolella
Pauliina Puurunen toivoo, että avun saaminen olisi helpompaa. Kuva: Anni Männikkö
Pauliina Puurunen, 22, haki viime elokuussa apua stressiin, uupumukseen ja unettomuuteen. Tilanne purkaantui ahdistuskohtaukseen, jonka johdosta Puurusen kummitäti vei hänet päivystykseen. Päivystyksessä hänelle määrättiin unilääkkeitä ja neuvottiin menemään seuraavana päivänä akuuttivastaanotolle terveysasemalleen.
Vastaanotolla Puurusen otti vastaan lääketieteen kandidaatti, joka kertoi, että ei oikeastaan tiennyt miten tilanteessa tulisi toimia ja lopulta määräsi hänelle sairaslomaa. Puurunen itse olisi toivonut saavansa keskusteluapua ja pidempää hoitosuhdetta tilanteeseensa. Lopulta hän pääsi yksityiselle psykiatrille puhumaan asioistaan kummitädin avulla. Psykiatri kirjoitti hänelle pidempiaikaisen unilääkityksen.
”Koin että yksityisellä puolella asioistani oltiin paljon kiinnostuneempia, ja lääkärini myös myöhemmin soitti minulle”, Puurunen kertoo.
Avun vaatiminen kannatti
Puurunen kertoo joutuneensa jokaisella käynnillä selittämään tuntemuksiaan alusta alkaen uudelle henkilölle. Hän on käynyt pidemmän aikaa yksityisellä puolella psykoterapiassa muidenkin asioiden takia, mutta aikoja tuntuu olevan rajoitetusti myös siellä. Myöhemmin Puurunen on saanut myös julkiselta puolelta apua käytyään kahdesti sitä vaatimassa. Hän pääsi keskustelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Puurunen tuntee, että keskustelu on auttanut häntä ja että hän on tullut asiansa kanssa kuulluksi.
Puurunen toivoo, että avun saaminen olisi helpompaa ja että myös yleislääkäreiden tietämystä mielenterveysasioista lisättäisiin ja resursseja parannettaisiin. Hän on kuitenkin tyytyväinen saatuaan lopulta keskusteluapua ja asian etenemään.
Kommentoi