Ajoneuvorikkomukset teettivät työtä Oulun poliisille

Oulun poliisipartio otti perjantaiyönä Oulun keskustassa kiinni 29-vuotiaan kuljettajan, joka ajoi huumaavan aineen alaisena.  Miehen hallusta löytyi huumausaineita, poliisi kertoo tiedotteessaan. Miestä epäillään lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta ilman ajo-oikeutta.

Kyydissä ollutta 24-vuotiasta miestä epäillään myös huumausainerikoksesta sekä lievästä ampuma-aserikoksesta. Matkustajalla oli hallussaan kaasusumutin, johon hänellä ei ole lupaa.

Saman yön aikana poliisi puuttui häiriökäyttäytymiseen taksissa. Pariskunta oli matkustamassa Pohjois-Karjalasta Rovaniemelle. Tilanne taksissa kärjistyi, kun matkustajana ollut mies tarttui ajon aikana taksin virta-avaimiin sekä ohjauspyörään.

Taksin kuljettaja ja asiakkaana ollut mies päätyivät käsirysyyn. Molemmat saivat lieviä naarmuja. Taksi poistui paikalta jättäen miehen tienvarteen, josta poliisi otti hänet kiinni.

Miestä epäillään lievästä pahoinpitelystä, törkeästä rattijuopumuksesta ja lievästä vahingonteosta.

 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*