Airbnb saattaa kismittää taloyhtiöitä – toiminnalle ei esteitä laissa

Jos asunnosta vuokrataan eteenpäin alle puolet, ei tarvita huoneiston omistajan lupaa. Kuva: Pixabay

Vuokra-asunnon jälleenvuokraus Airbnb:n kautta saattaa tuntua houkuttelevalta. Monet vuokranantajat eivät halua vuokralaisensa luovuttavan asuntoaan satunnaisille yöpyjille. Sitä on yritetty kieltää erilaisiin syihin vedoten. Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanervan mukaan toiminnan kieltämiselle ei kuitenkaan ole perusteita.

”Lain mukaan ilman omistajan lupaa voi huoneistoa vuokrata eteenpäin, mikäli kyseessä on alle puolet pinta-alasta. Ja jos satunnaisesti antaa koko asunnon vuokralle vaikkapa viikonlopun festareiden ajaksi, ei siinä vielä ole perusteita purkaa vuokrasopimusta. Mutta vuokrahuoneiston jatkuva käyttö majoituspalveluna voi aiheuttaa koko vuokrasopimuksen purkamisen”, selventää Koro-Kanerva kimurantteja sääntöjä.

Hän saa toistuvasti kyselyitä jälleenvuokrauksen laillisuudesta joko vuokralaisilta tai osakkeenomistajilta. Kyselyitä tulee myös taloyhtiöiden edustajilta.

Asunnonvuokralain ja majoituslain rajalla

”Mikäli asunto on kerrostalossa, saattaa taloyhtiö kokea asukkaiden tiheän vaihtumisen häiritsevänä. Samoin vuokranantaja voi hätääntyä, kun huomaa vuokralaisensa välittävän asuntoa eteenpäin. Palvelu toimii asunnonvuokralain ja majoituslain rajalla. Siksi kannattaa aina kysyä huoneiston omistajalta lupa majoittamiseen”, neuvoo Koro-Kanerva.

Koro-Kanervan mukaan toiminta ei välttämättä ole niin kannattavaa kuin voisi luulla. Huoli siitä, riittääkö vuokralaisia, asunnon siivoaminen vierailujen jäljiltä ja jatkuva tavoitettavissa oleminen voivat käydä raskaaksi.

Myös verottaja haluaa osansa: majoitusmaksut on ilmoitettava vuokratuloina. Toiminta lienee kaikkein antoisinta harrastuspohjalta. Majoittaja saa tavata erilaisia ihmisiä monista eri maista. Vieraat puolestaan tutustuvat paikkakuntaan kodinomaisesta ympäristöstä käsin.

 Majoituskäyttöön tai vaikka tv-sarjaan

Airbnb:n kautta tarjolle pantu asunto saatetaan vuokrata muuhunkin kuin yöpymiskäyttöön. Oululainen freelancer-elokuvajärjestäjä Kimi Seppänen matkustaa työssään ympäri Suomea etsiessään sopivia kuvauspaikkoja elokuville ja tv-sarjoille. Seppänen majoittuu välillä hotellin sijasta majoituspalvelun huoneisiin.

Sopivissa asunnoissa saatetaan kuvata vaikkapa elokuvia tai tv-ohjelmia. Esimerkiksi tv-sarja Hinnalla millä hyvänsä (2015) kuvattiin osittain internetin kautta vuokratuissa huoneistoissa.

Asunnon tarjoaja voi myös esiintyä netissä väärällä nimellä ja naamalla. ”Olen voinut sopia vuokrajärjestelyistä suomalaisen ’Minnan’ kanssa, mutta huoneiston onkin luovuttanut huonosti suomea puhuva mieshenkilö. Ja joskus kuvauspaikoiksi varattujen tilojen avaimet on saatu vaikkapa kirjekuoressa Helsingin rautatieaseman kioskista”, Seppänen naurahtaa.

Työkeikkojen lisäksi Seppänen käyttää Airbnb:tä Suomessa ja ulkomailla vapaa-ajallaan. ”Olin tyttäreni kanssa kesällä pari viikkoa Los Angelesissa tubettajien messuilla. Vaikka hotellit olivat täynnä, sain palvelun kautta kaksion Long Beachilta aivan tapahtuman läheisyydestä”, Seppänen kertoo kokemuksistaan.

”Tähän asti olen aina vuokrannut kokonaisia asuntoja. Majoittumista jonkun kotiinkin voisi toki kokeilla”, hän pohtii.

Oulussa majoitetaan ahkerasti

Airbnb kehitettiin San Franciscossa vuonna 2008 hotelleita edullisemmaksi vaihtoehdoksi – ihmisten omissa kodeissa. Yritys kasvoi nopeasti netin kautta toimivaksi maailmanlaajuiseksi majoituspalveluksi.

Nykyään sijoittajat jopa hankkivat asuntoja pelkästään lyhytaikaisia yöpyjiä varten. Myös vuokralla asuvat ovat huomanneet tilaisuuden tienata palvelun avulla.

Oulussa ja sen lähialueilla huone maksaa noin 30 euroa sijainnista ja ajankohdasta riippuen. Joskus yösijan saa alle 20 eurolla. Airbnb veloittaa muutaman euron palkkion. Yritys kertoo toimivansa yli 32 000 paikkakunnalla ympäri maailman. Oulun seudulla majoituskohteita on tarjolla reilut parisataa, joista kolme neljäsosaa on kokonaisia huoneistoja.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*