Talven riemua Nallikarissa

Nallikari täyttyy lapsiperheistä. Kuva: Helena Petäjäkangas

Mereltä päin käy kylmä tuuli, joka värjää poskipäät punertaviksi. Punaisina helottavat myös kymmenien lasten posket, kun he juoksentelevat pitkin poikin Nallikariin rakennettua Talvikylää. Kaikki eivät enää jaksa juosta, vaan ovat väsyneinä heittäytyneet lumelle makaamaan. Ympäröivät itku ja nauru sekoittuvat tuulen huminaan. 

Lapsiperheiden lisäksi tunnelmaa haistelemaan on lähtenyt myös muutamia nuoria pariskuntia sekä ulkomaalaisia turisteja poronhoitajien kielenvaihdoksesta päätellen. Olen aina miettinyt, mikä saa ulkomaalaiset valitsemaan Oulun lomakohteekseen, mutta ympärille katsoessani ymmärrän jo pelkästään talven olevan monelle eksoottinen asia. 

Kävijöitä mahtuisi enemmänkin 

Talvikylän aktiviteetit ovat hyvin pitkälti lapsille suunnattuja, mutta eihän kukaan voi kieltää vanhemmaltakaan väeltä esimerkiksi poroajelua. Porojen lisäksi lapsilla on mahdollisuus hypätä ponin selkään tai ajaa pienellä mönkijällä. Ison tilan alueesta vie tuubimäki, jota itsekin muistan pienenä Nallikarissa laskeneeni. Myös perinteinen napakelkka tuo muistoja mieleeni, kun katson siinä istuvia lapsia. 

Kaikkiin aktiviteetteihin on rannekkeella vapaa pääsy koko päivän ajan tai niihin on mahdollista ostaa kertalippuja. Jonoa lipunmyyntiin ei juurikaan ole. 

Lipunmyynnistä vastaava Anna Komulainen kertoo, että kaikki arkipäivät hiihtolomalla ovat kuitenkin olleet Talvikylässä vilkkaita. 

“Viime vuoteen verrattuna kävijämäärä on pysynyt suhteellisen samana”, hän mainitsee. 

Aktiviteetteihinkaan ei ole tullut muutosta, vaan on luotettu samoihin vanhoihin toimijoihin. 

Poronhoitaja Lauri Oinas-Panuma on sitä mieltä, että Talvikylään mahtuisi enemmänkin kävijöitä. 

“Säät ovat vaikuttaneet tämän vuoden kävijämäärään selvästi. Nyt kun ilmat ovat parantuneet, on ihmisiäkin riittänyt enemmän”, hän toteaa. 

Myös ulkomaalaisia kävijöitä on Oinas-Panuman havaintojen mukaan viime talveen verrattuna ollut hieman vähemmän. 

Poroista huolehtii pudasjärveläinen Poro-Panuman tila. Kuva: Helena Petäjäkangas

Lumiveistokset vaarassa 

Poikkeuksellisen lämpimät säät olivat myös uhkana jokavuotiselle Nallikari Snow Fest –lumenveistotapahtumalle. Veistostapahtumassa ihmiset eri maista kokoontuvat luomaan lumiveistoksia ja kilpailemaan voitosta. Mutta miten rakentaa lumiveistoksia, jos ei ole luntakaan? 

Veistokset saatiin rakennettua säiden vaihtelevuudesta huolimatta ja BusinessOulun uutisen mukaan voittajaksi valittiin Venäjä. Voittaja selvitettiin tänä vuonna yleisöäänestyksellä. 

Venäjän lisäksi veistosten tekijöitä oli muun muassa Ukrainasta, Meksikosta, Puolasta ja Saksasta. Myös suomalaiset olivat tietenkin rakentaneet omansa. Valitettavasti lämpö oli tehnyt tehtävänsä kahden veistoksen kohdalla ja ne olivat päässeet romahtamaan. 

Veistoksia ihmetellessä ei voi muuta kuin ihastella, miten taitavia ihmiset ovat käsistään. Veistoksista on kiinnostava myös lukea niiden taustatarinat ja pohtia, liittyvätkö ne mitenkään rakentajien kansalaisuuteen. Suomen veistos on rakennettu esittämään tulppaania, jonka sisälle on tehty sydän. Tämä on mielestäni yllättävä valinta, koska tulppaanit eivät suoranaisesti liity suomalaisuuteen. Monet veistoksista ovat niin abstrakteja, että vain mielikuvitus on rajana sille, mitä ne voisivat esittää. 

Tulevaisuutta ajatellen mikään ei ole tällaisten tapahtumien kannalta enää varmaa, jos talvet jatkuvat yhtä lämpiminä. Se on sääli, sillä veistokset ovat näyttäviä ja ne tuovat ihmisiä eri maista yhteen. 

Lumiveistokset hämmästyttävät. Kuva: Helena Petäjäkangas

Mahdollisuus herkuttelulle 

Ulkoilu on hyvä päättää Talvikylän kahvioon. Kahviossa on kuumien juomien, vohvelien ja munkkien lisäksi tarjolla muun muassa makkaraa. 

Itselläni tekee mieli jotakin makeaa, joten lautaselleni valikoituu vohveli hillolla ja kermavaahdolla. Mahtaa tarvita aika paljon taikinaa, jotta saa kiireisimpinä päivinä kaikkien makeannälän taltutettua. 

Jo ensimmäisen suupalan jälkeen voin todeta, etten ole pettynyt valintaani. Vohveli on juuri niin rapeaa ja herkullista kuin sen pitääkin olla. Sitä nautiskellessani mietin, miten pitkään samanlaisena säilynyttä Talvikylää voisi lähteä kehittämään.

Eläimet kiehtovat kaiken ikäisiä, joten porojen ja ponien lisäksi paikalle voisi kuvitella esimerkiksi huskyja. Olisiko kahvion valikoimaa mahdollista kasvattaa ja tarjota pakkaspäivien lämmikkeeksi lohikeittoa? Lumiveistokset valaistaan kahtena iltana silloin kun ne valmistuvat. Pystyisikö niitä valaisemaan useamminkin? 

Mielestäni Nallikarin Talvikylä on silti onnistunut toteutus ja sijaintina oivallinen niin paikallisia kuin turistejakin ajatellen. Täytyy vain toivoa, että se on mahdollista rakentaa iloksemme seuraavinakin vuosina. 

Vastapaistettu vohveli lämmittää kehoa ja mieltä. Kuva: Helena Petäjäkangas
Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*