Raviyleisöä joka lähtöön

Äimärautiolla riitti vauhtia kylmästä tuulesta huolimatta. (Kuva: Pekka Ohtokangas)
Teksti: Joonas Leinonen ja Pekka Ohtokangas

Iltapäivä kääntyy illaksi Äimäraution raviradalla, kun innokas raviyleisö astelee kylmästä viimasta sisään katsomon suojaan. Konkarikävijät ja Toto-pelaajat seurueineen suuntaavat pian Pub Äimänkäkeen jännittämään illan ensimmäistä kuudelta alkavaa lähtöä.

Tilastojen ja tulosten lisäksi katsomon näytöillä paistaa illan superkuu, jota vieraat ihastelevat virvokkeita nauttiessaan. Jännittyneen hiljaisen tunnelman rikkoo yllättäen käytävältä kantautuva naisseureen nauru.

Ravien ohessa Äimärautiolla vietetään Sunkoru Naisten Iltaa, ja paikalla on lukuisia kauneus- ja vaatealan toimijoita esittelemässä tuotteitaan ja palveluitaan. Toto-pelaajien hypistellessä malttamattomana veikkauskuponkejaan osa raviyleisöstä kääntyy seuraamaan ensimmäistä lähtöä edeltävää muotinäytöstä.

”Kaksi kärpästä yhdellä iskulla”

Pubin katsomossa seuraavaa ravilähtöä odottavat myös Hanna Hentilä ja Sanna Vienonen. Naiset tutkailevat toto-kuponkeja ja radalla ravaavia hevosia.

”Pelaamiseen oltaisiin kaivattu jotakin opastusta, vaikka peli tuntuu helposti lähestyttävältä” Vienonen toteaa. Totoa kokeileva Hentilä kertoo saaneensa vinkit illan lähtöihin isältään.

Hentilän mukaan ystävykset päättivät lähteä raveihin ystävän vinkattua Sunkoru -teemaillasta Facebookissa.

”Teemailta on hyvä idea, kaksi kärpästä yhdellä iskulla”, Hentilä naurahtaa.

”Miksi ei ole miesten iltoja?” Vienonen kysyy.

Hanna Hentilä ja Sanna Vienoinen kuvailivat illan tunnelmaa leppoisaksi. (Kuva: Pekka Ohtokangas)
Hanna Hentilä ja Sanna Vienonen kuvailivat illan tunnelmaa leppoisaksi. (Kuva: Pekka Ohtokangas)

Koulun hevonen koelähdössä

Katsomon ulkopuolella värjöttelevät ammattiopisto Luovin opiskelijat Riina Harju ja Johanna Kortesalmi katselevat radan vilskettä. Heidän mielestään naisten ilta on plussaa, mutta todellinen syy paikalla oloon ravaa radalla.

”Saavuttiin paikalle jännittämään koulun hevosen, Joimannin menestystä koelähdössä”, Kortesalmi kertoo.

”Joimanni läpäisi koelähdön, joten se pääsee oikeisiin lähtöihin”, Harju iloitsee.

Taustalla tallityöntekijät

Yleisön nauttiessa katsomon lämmöstä ja ravihuumasta talleilla työskennellään ahkerasti kylmästä tuulesta huolimatta. Eija Kangas ja Sini Rauhala laittavat loimia Aaron Beyonce -nimiselle ruunalle.

Kangas väittää raviurheilun olevan hänelle perinnöllistä isovanhempien ja vanhempien kautta. Hän on työskennellyt ravipiireissä yli parikymmentä vuotta.

”Tämä on vähän semmoinen elämäntapa, eikä kahdeksasta neljään työtä”, Kangas sanoo.

Kaikilla ravikulttuuri ei ole verissä. Toiset vihkiytyvät elämäntavan saloihin koulussa.

”Opiskelen hevostenhoitoa Pudasjärvellä. Tulin raveihin koulun kautta”, Rauhala kertoo.

Hevari-varusteauto toimi ennen kaupunkiliikenteen bussina. (Kuva: Pekka Ohtokangas)
Hevari-varusteauto toimi ennen kaupunkiliikenteen bussina. (Kuva: Pekka Ohtokangas)

Hevari palvelee ratsuista ravureihin

Aki Järvelä tervehtii talleilta saapuvia asiakkaita Hevari -varusteauton edustalla. Pakkasella kukaan ei halua liikkua ulkona enempää kuin on tarpeen, mutta Hevarilla käy silti vilske.

Heinolalainen Hevari Oy myy ravivarusteita ja hoitovälineitä nettikaupan lisäksi kolmesta varusteautosta, jotka ovat mukana ravitapahtumissa ympäri Suomen.

Kaustiselta käsin toimiva Järvelä kertoo Pohjois-Suomen ravien kuuluvan hänen vastuualueeseen. Järvelän mukaan varusteautoilla on yhä paikkansa, vaikka verkkokauppa onkin nousussa.

”Varusteauton asiakkaita ovat pääosin ravipaikkojen toimijat ja hevostenhoitajat, mutta muutakin ravikansaa käy hypistelemässä tuotteita”, Järvelä kuvailee.

Ravihuuman aitiopaikoilla toimiva Järvelä ajaa itsekin toisinaan raveissa.

”Jos tapahtumissa on kavereiden hevosia ja on aikaa, nousen auton katolle katsomaan”, Järvelä naurahtaa ja osoittaa vanhan bussin kattoa.

Konkarikävijä kaipaa lisää kävijöitä

Eero Saarenpää istuu kahviossa ravien ja teemaillan päätteeksi.

Hevosurheilu on oululaiselle Saarenpäälle hyvin tuttua. Hän on omistanut ratsuhevosen jo kymmenisen vuotta ja kertoo käyvänsä usein raveissa, vaikkei pelaamisesta niin piittaakaan.

”Aina löytyy tuttuja”, Saarenpää toteaa tähyillen katsomoon päin.

Saarenpää on tyytyväinen illan suureen kävijämäärän ja hän toteaa naistenravien teemaillan onnistuneen.

”Teemailtoja saisi olla lisääkin. Saisi lisää vilinää tänne”, Saarenpää toteaa.

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*