Huoltoaseman arkea

Karjasillan St1 on kelpo pysähdyspaikka. Kuva: Helena Petäjäkangas

TEKSTI: Jasmin Kareinen ja Helena Petäjäkangas

Aamupäivä Karjasillan huoltoasemalla on tänään rauhallinen. Ensimmäisenä huomiomme kiinnittyy siihen, että suurin osa asiakkaista ovat tauolle tulleita taksikuskeja. Taustalla soi hiljainen musiikki ja ilmassa leijailee houkutteleva tuoreen kahvin sekä pullan tuoksu.

Kahvin ja leivonnaisten lisäksi tarjolla on pikaruokaa, kuten hampurilaisia ja hot dogeja. Huoltamon tunnelma on viihtyisä ja siellä on siistiä ja kodikasta. Asemalla onpieni myymäläosasto, josta on mahdollista ostaa pikkuherkkuja, virvokkeita sekä muutamia taloustarvikkeita.

Työntekijän aamuaskareet

Kassan takaa meitä tervehtii iloisesti vuoropäällikkö Elisa Tuisku. Hän on tullut töihin jo aamukuudeksi avaamaan aseman. Hän kertoo päivän olleen tähän mennessä pääasiallisesti kiireetön.

Kuorma oli aamulla tullut hieman myöhässä.

”Se vähän hankaloitti tilannetta, koska kaikkia tuotteita ei ollut hyllyssä asiakkaille. Ei siinä auttanut kuin koittaa selvitä”, hän jatkaa hymyillen.

Tuisku kuvailee päivänsä alkaneen kahvin keittämisellä. Kahvia hän myy paljon haastattelunkin aikana.

”Kahvinkeiton jälkeen availen laitteet sekä teen leipiä valmiiksi leivonnaisvitriiniin. Lisäksi huolehdin siisteydestä ja puran kuormat, jos sellaisia sattuu tulemaan.”

Hänen työpäivät koostuvat suurimmaksi osin asiakaspalvelusta. Kassatyöskentelyn ohella hän kertoo auttavansa asiakkaita muun muassa tankkauksessa sekä rengaspaineiden tarkastuksessa.

”Paistamme joka aamu tuoreita munkkeja rakkaudella ja huolenpidolla”, Tuisku lisää naurahtaen.

Elisa Tuisku. Kuva: Helena Petäjäkangas

Pääroolissa asiakaspalvelu

Asiakkaita saapuu sisään huoltoasemalle tasaiseen tahtiin. Tuisku kertoo työnsä parhaan puolen olevan juuri asiakaspalvelu.

”Pidän siitä, että kanta-asiakkaiden kanssa muodostuu tuttavalliset välit. Toinen parhaista puolista on se, että jokainen päivä on erilainen. Vaikka työpäivät sisältävätkin samoja tehtäviä, ihmisten kanssa työskentely tuo jokaiseen päivään uutta ja erikoista.”

Tuisku näyttää tulleen tutuksi vakioasiakkaille, jotka tervehtivät häntä rennosti noutaessaan kupillisen kahvia. Vitsit lentävät puolin ja toisin.

”Tärkeintä on, että asiakkaalle jää saamastaan palvelusta hyvä mieli”, hän toteaa.

Lähtiessämme huoltoasemalta hän huikkaa meille kiitokset ja toivottaa hyvää päivänjatkoa.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*