Sosiaalisessa mediassa on saattanut törmätä kuviin söpöistä lasisista purkeista. Ihmiset ovat mahduttaneet niihin sekajätteensä. Missä ovat roskia pursuavat jätevaunut? Kuinka kotitalous voi tuottaa niin vähän jätettä?
Lainaan kirjastosta Otso Sillanaukeen kirjan Zero waste – jäähyväiset jätteille monen muun kirjan ohella ja joudun pyytämään kassia. Kirjaston kaikki lainakassit ovat menossa, joten saan muovikassin. Ironista.
Lähtölaukaus
Ensimmäisessä vaiheessa kohti nollahukkaelämää pyritään välttämään jätteen synty. Kieltäydytään kaikesta turhasta tavarasta ja pakkauksista. Sillanaukee antaa konkreettisia keinoja välttää jätteeksi päätyvän materian kertyminen, esimerkkejä: pidä aina mukana kangaskasseja, juomapullo, eväsrasia, termosmuki ja aterimet.
Mukavuudenhalu sekä laiskuus ovat inhimillisiä syitä siihen, miksi suosimme helppoja kertakäyttötuotteita ja tuotamme turhaa jätettä. Itse lähden usein kotoa mahdollisimman pienellä varustuksella, sillä ison laukun kantaminen tuntuu työläältä. Reppuuni olisin kyllä voinut varata edes yhden ylimääräisen kestokassin. Asennemuutos lienee työläin vaihe tässäkin projektissa.
Karsiminen auttaa
Toinen korjausliike arjessa on se, että karsitaan kaikki turhat ja ylimääräiset tavarat kotoa. Tavaran vähentäminen helpottaa arjen sujuvuutta ja selkeyttää käsitystä siitä, mitä oikeasti tarvitsee. Zero waste -ajatusmaailma tuntuu tutulta.
Nykyään ostan tavaroita vain tarpeeseen ja mahdollisuuksien mukaan käytettynä. Olen oppinut, että kaikkia ihania asioita ei tarvitse omistaa. Niitä aiemmin mainittuja kestokasseja on tosin päässyt kertymään muutama liikaa.
Uusiokäytöllä säästyy rahaa ja materiaaleja
Kotiin kulkeutuvien pussien, purkkien ja rasioiden uusiokäyttö on järkevää materaalien hyödyntämistä. Tässä kohtaa itselläni olisi parannettavaa. Pakastepusseja tuskin tarvisi ostaa erikseen, mikäli hyödyntäisin leipien pusseja kuten mummoni teki.
Zero waste on selkeästi sukua EU:n jätedirektiivissä esitellylle jätehierarkialle, jossa ensisijaisen tärkeää on pyrkiä jätteen määrän vähentämiseen (European comission). Eurooppalaisten valtioiden jätelainsäädäntöä on ohjattu tukemaan näitä samoja periaatteita kuin mitä nollahukka ajaa yksilötasolla. Jäteongelma on tiedostettu jo pitkään. Silti elintarvikkeita pakataan välillä turhankin hyvin ja huonolaatuinen pikamuoti täyttää kirpputorit.
Kaikkialla tunnutaan panostavan enemmän kierrättämiseen kuin uudelleen käyttämisen tai jätteen vähentämisen helpottamiseksi. Nollahukassa kierrättäminen on toiseksi viimeinen vaihtoehto, mikäli muut toimet eivät ole olleet mahdollisia. Viime kädessä jäte kompostoidaan.
Jätehuoltomääräykset ohjaavat kierrättämään
Kerrostalokolmiomme kompaktiin keittiöön on mahdutettu kahdeksan jätelajin keräysastiat. Muovijätteen keräys on toistaiseksi vapaaehtoista Oulussa, mutta taloyhtiössämme kerätään sitäkin. Pantilliset pullot ja tölkit sekä paristot täytyy jaksaa viedä kauppaan.
Keräysastioiden rivi jätekatoksessa antaa ymmärtää, että kierrättäminen on normi. Sekäjäteastioita on kuitenkin suhteessa muihin jakeisiin nähden yllättävän monta, ja ne täyttyvät aina ensimmäisenä. Kaikki eivät kierrätä.
Kaksi isoa muovinkeräysastiaa ovat jatkuvasti lähes tyhjiä. Ihmiset tuntuvat oppivan uutta hitaasti. Vuosi on jo kulunut ihmetellessä.
Tavanomainen roskapäivä perheessä
Useamman päivän roskainventaario antaa suuntaa kolmen hengen taloutemme elämästä ja sen jätekuormituksesta. Päivässä kertyy sekalaista roskaa yhden pussillisen verran. Muovia, kartonkia ja biojätettä syntyy selvästi eniten.
Suurin osa jätteistä syntyy keittiössä ruuanlaiton ja syömisen yhteydessä. Ruuat on pakattu useimmiten muoviin tai kartonkiin. Biojätettä tulee hedelmien ja kasvisten kuorista sekä ruuan tähteistä.
Laiskat lomapäivät ja herkuttelu – pakastepizza, Woltista tilattu ruoka ja retkieväät – näkyvät suoraan jätemäärässä.
Kaapeista löytyy välillä tekstiilijätettä kun lapset kasvavat ja kuluttavat vaatteensa loppuun. Vuosien varrella olen opetellut nauttimaan ompelemisesta ja paikkaamisesta, joten vaatteita huolletaan viimeiseen asti. Usein niitä jää myytäväksi tai lahjoitettavaksi eteenpäin.
Tieto lisää mahdollisuuksia valita järkevästi
Sillanaukeen kirjan myötä Zero waste elämäntapana ei tunnu enää niin kaukaiselta. Väitän, että jokainen voisi ottaa sen sivuilta vinkkejä arkeensa vaikka ei täysin nollahukkaan pyrkisikään.
Jatkossa aion suosia lasisia ja metallisia purkkeja muovisten sijaan. Tai ainakin pyrin ostamaan vähemmän pakattuja elintarvikkeita. Sillanaukeen kirjaa lukiessani kirkastui sekin, miksi muovi on huono materiaali muihin kierrätettäviin nähden. Kierrätettyä muovia kun ei voida hyödyntää toista kertaa elintarvikepakkauksissa, vaan siitä jalostetaan jatkuvasti jotain uutta muovikrääsää.
Sekajätettä aion vähentää jatkossa myös sillä, että vaihdan pumpulilaput pestäviin kestolappuihin. Laskelmieni mukaan kertakäyttöisiä vanulappuja kuluu yli tuhat vuodessa. Puuvilla on yksinkertaisesti liian arvokas materiaali kertakäyttöön ja polttoon. Kestovanulaput voi pestä lakanapyykin seassa, joten siitä ei aiheudu edes ylimääräistä kuormaa.
Mitä syvemmälle aiheeseen pääsee, sitä enemmän näkee jätteettömän nollahukkaelämän mahdollisena. Uteliaisuus arjen yksinkertaistamista kohtaan ei ainakaan vähene.
Lähteet:
Sillanaukee, Otso. 2018. Zero waste – jäähyväiset jätteille. Helsinki: Kustantamo S&S.
European commission: https://ec.europa.eu/environment/waste/framework
Kommentoi