Sinunkin naapurissasi voi asua ihminen, joka on sairastunut. Hän on sairaudestaan huolimatta aivan tavallinen kansalainen. Ulkopuolisen voi olla kuitenkin vaikea ymmärtää ongelman laajuutta: ihmiset haluavat usein sulkea silmänsä ja kieltää koko ongelman olemassaolon, jos se ei suoranaisesti vaikuta juuri heidän elämäänsä.
Jos katsot tarkkaan, voit huomata sen. Punaiset silmät, kalpea naama. Voipunut katse. Tärisevät kädet ja riutunut olemus. Irronneet kynnet, näppyjä poskissa, ihottumaa kämmenissä.
Keväällä, kun valon määrä kasvaa ja lumi sulaa, nämä tyypit heräilevät koloistaan. Nopeasti he levittäytyvät ja aiheuttavat ympärilleen pelkoa ja inhoa.
Hartaasti odotettu juhlapyhä päättyy kyyneliin. Syntymäpäiväjuhliin ei voi kutsua ketään, eikä muiden juhliin uskalla osallistua. Hyvin alkaneesta viikonlopusta tulee katastrofi. Lomasuunnitelmat täytyy laittaa kokonaan uusiksi.
Tällaisissa hetkissä omaisten voi olla vaikea pysyä optimistisena. Tunteet vaihtelevat huolesta ja epäuskosta vihaan ja pettymykseen. Myös itsesyyttely astuu kuvioon: olisinko voinut tehdä jotakin toisin? Entä jos olisin huomannut varoitusmerkit ajoissa?
Usein sairastunut kieltää sairastumisensa. Hän saattaa vähätellä ongelmaansa ja jopa peitellä sitä läheisiltään. Tässä vaiheessa omaisen on tärkeää olla jämäkkä ja ottaa ohjat, sillä sairastunut itse on usein kykenemätön tekemään päätöstä hoidon aloittamisesta. Vaikeimmissa tapauksissa on turvauduttava ammattiapuun. Omaisen on hyvä pitää huolta myös itsestään, sillä sairastuneen läheiset ovat suuressa vaarassa sairastua itsekin.
Häpeä on sekä sairastuneelle itselleen että omaiselle tuttu tunne, mutta vaikeuksista on hyvä uskaltaa puhua – pahimmillaan vaikeneminen saattaa paisuttaa ongelmaa entisestään. Tunteiden käsittelyyn paras apu on vertaistuki: Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia saman kohtalon kokeneita perheitä, jotka ovat valmiita puhumaan kokemuksistaan. Toisaalta on hyvä muistaa, että myös lähipiirissä saattaa olla ihmisiä, jotka eivät uskalla olla sairastuneen kanssa tekemisissä lainkaan.
Parantumisen jälkeen on tärkeä päästä nopeasti takaisin normaaliin arkeen. Päivittäiset rutiinit, hygieniasta huolehtiminen, riittävän ruoan- ja unensaanti sekä kodin ylläpito täytyy muistaa vaikeankin tilanteen keskellä. Rankan taistelun ja helpotuksen jälkeen iskee usein väsymys, joka saattaa yllättää rajuudellaan.
Jokainen tällaisen painajaisen läpikäynyt tietää, että vielä läheisen parantumisen jälkeenkin takaraivossa kytee pelko uusiutumisesta. Ikinä ei voi tietää, milloin tapahtuu muutos huonompaan. Käänne voi tulla juuri silloin, kun sitä vähiten odotat.
Vatsassa muljahtaa ja väri häviää kasvoilta, kun päiväkodin oveen on ilmestynyt maanantaiaamuna uusi lappu: ”Ryhmässämme on syyhypunkkia ja täitä. Tarkkailkaa lapsenne ihoa ja päätä.”
Kommentoi