”Ruoka on polttoainetta”, kumppanini sanoo ja syö paahtoleipää ilman mitään päällistä, edes margariinia.
Käytän aikaa ja vaivaa loihtiakseni makuhermoja hivelevän lounaan, mutta kumppanilleni se on yhdentekevää. Hän nauttii tekemästäni ruuasta yhtä lailla kuin suolalla maustetusta riisistä. Hänelle maku on sivuseikka, pääasia on saada vatsaan täytettä.
Tämä on surullinen näky minulle, ruuan makua arvossa pitävälle. Minulle ruoka ei ole koskaan ollut pelkästään perustarpeiden ylläpidon väline. Hyvästä ruuasta saan hyvän olon tunteen ja koen sen tärkeänä itserakastamisen muotona.
Minua kutsuttiin pienenä nauhasuuksi, jolle ei oikein mikään maita. Alakoulun kouluruokailu opetti, ettei ruuasta tule nauttia, vaan syötävä on mitä tarjotaan. Tähän en koskaan oppinut, ja lautaselle jäivät rössypotut ja maksalaatikko.
Olisikohan pakottamalla minustakin kasvanut aikuinen, joka ei koe mitään nautintoa ruuasta?
Kasvaessani makuaistini varmaankin turtui ja muutuin vähemmän nirsoksi. Siltikään en pysty syömään ruokaa, jonka maku ei ole kohdillaan.
Nykyään teen ruokaa oman maun mukaan ja ruuanlaitto on yksi lempiharrastuksiani. Koen, että nirsoileva persoonani antaa ruokailulle enemmän merkitystä. Minulle ruoka ei ole koskaan ollut pelkästään polttoainetta!
Kommentoi