Kommentti: Elokapina vastaan naapurin Pentti

Kuvituskuva. Kuva: Pixabay

Mannerheimintie oli tukossa Elokapinan mielenosoittajien vuoksi. Yhtenä vaatimuksista oli, että hallituksen olisi julistettava ilmastohätätila. IPCC:n tiedeyhteisön kuudes raportti antaa selkeän kuvan ihmiskunnan osallisuudesta ilmastonmuutokseen.

Hallitus ei kuitenkaan julistanut mitään.

Myös hallitusohjelmaan kirjattu ”Suomi hiilineutraaliksi 2035” -tavoite pysyy samana, eikä nopeudu kymmenellä vuodella kuten Elokapina toivoisi. Sauli Niinistö kuitenkin päätyi käyttämään ilmastohätätila-termiä YK:n kokouksessa.

Mediahuomiota ainakin saatiin aikaan, ja heräsi paljon keskustelua puolesta ja vastaan.

Jaakko Keson Elokapina -videolla näkynyt Sebastian Tynkkynen oli huolissaan Elokapinan tienvaltauksen laittomuudesta ja epäili sen murentavan Suomen oikeusvaltiota. Tämä huoli kuitenkin kummastuttaa, kun kyseisellä henkilöllä on kolme tuoretta tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Laitonta ja omaa agendaa ajavaa sekin.

Mutta merkitseekö pelkkä huomio mitään?

Elokapina ei halua syyllistää yksilöä, mutta silti tien tukkimisesta nousee mielikuva yksityisautoilun vastustamisesta.

Naapurin Penttiä ahdistaa: vievätkö ituhipit makkarat jääkaapista, kaljat kaupasta ja paljollako sitä mersua voi tankata, kun 98-oktaaninen maksaa jopa kaksi euroa litralta? Hän tuskin äänestää vihreiden arvojen puolesta yhtään sen enempää kuin ennenkään.

Provosoitunut Pentti työntää nauraen viimeisetkin kasvikset lautaseltaan pois. Pentti kiusaa työpaikan hippiä tofumakkaroista ja näyttää moottoritiellä kaasu pohjassa, kuinka mersulla pääsee. Ilmastonmuutoksesta hän syyttää kehitysmaita.

Toisaalta ilmastonmuutoskeskustelu on saanut miettimään omaa toimintaani. Kuulun kuitenkin jo valmiiksi kohderyhmään, joten suurta muutosta ei ole tapahtunut.

Ongelma on rakenteellinen, eikä yksilöstä kiinni. Länsimainen kulutuskulttuuri ja kasvukeskeinen yhteiskunta- sekä talousmalli ovat suurimmat syyt ilmastonmuutokselle. Moni syyttää Kiinaa, vaikka siellä tuotetaan suurin osa länsimaisten tilaamasta tavarasta.

Jos ihmiskunta haluaa selvitä, on yhteiskuntien rakenteiden muututtava merkittävästi. En kuitenkaan usko keppiin vaan porkkanaan. Naapurin Pentille on tarjottava halvempaa laboratoriolihamakkaraa, biopolttoainetta mersuun ja eettisesti tuotettua hyvää olutta, jotta hänet saadaan ilmastotalkoisiin ja lopettamaan työpaikan hipin kiusaaminen!

Lähteet:

YLE – Presidentti Niinistö YK:ssa: ”Edessämme on maailmanlaajuinen ilmastohätätila” – Ylen kirjeenvaihtaja tiivistää videolla puheen keskeisen sisällön

Elokapinan vaatimuslista

Jaakko Keso – Yle Kioski – Mikä Elokapina on ja miksi se ärsyttää?

Ilmatieteen laitos – Kuudes arviointiraportti

Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen tuomittiin kolmatta kertaa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Riikka Purra: ei vaikuta asemaan puolueessa

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*