Analyysi: Leijonien torivaraus kannattaa unohtaa

Leijonien torijuhlat vuonna 2011.

Leijonat lähtee perjantaina alkaviin jääkiekon MM-kisoihin altavastaajana. Toisin kuin viime keväänä, Leijonien materiaali ei anna varaa henkseleiden paukutteluun. Unelmointi maailmanmestaruudesta ja Kauppatorilla juhlimisesta lienee turhaa.

Suomen todennäköisyys nousta maailmanmestariksi on noin 5–10 prosenttia. Vedonlyöntiyhtiöiden mukaan Leijonat on turnauksen 4.–6. suurin voittajasuosikki.

Puhtaasti paperilla mitattuna MM-turnauksen suurimmat ennakkosuosikit ovat Kanada, Ruotsi ja Venäjä. Suomi kuuluu Yhdysvaltojen ja Tšekin ohella haastajiin.

Kisoissa pelataan kahdessa 8 joukkueen lohkossa, joista neljä parasta etenee puolivälieriin. Lohkon viimeiset tippuvat suoraan 1-divisioonaan.

Kolmen kastin A-lohko

Kölnissä pelattavan A-lohkon suurimpia voittajasuosikkeja ovat Venäjä, Ruotsi ja Yhdysvallat. Mikäli kärkikolmikko suorittaa omalla tasollaan, ja joukkueet etenevät puolivälieriin, tulee neljännestä jatkopaikasta kova kamppailu.

Kotikisojaan pelaava Saksa voi yllättää suurmaita ja onkin suurin suosikki ottamaan neljännen jatkopaikan. Saksan ohella puolivälieräpaikasta taistelevat Slovakia, Tanska ja Latvia, jotka voivat onnistuessaan nousta puolivälieriin.

Viime keväänä 1. divisoonan MM-kisoista noussut Italia on A-lohkon heittopussi ja selkeä suosikki putoamaan tulevaksi kevääksi alemmalle sarjaportaalle.

Kanada B-lohkon kuningas

Kaksi edellistä MM-kultaa voittanut Kanada lähtee B-lohkoon ylivoimaisena suosikkina. Kanadan jälkeen suurimmat suosikit lohkovoittajiksi ovat Suomi ja Tšekki.

Pariisin lohkon kärkikolmikon jälkeen tulee viiden joukkueen tasainen ryhmä, joista jokainen voi onnistuessaan edetä puolivälieriin. Edellisissä kisoissa flopannut Sveitsi on suurin suosikki ottamaan neljännen jatkopaikan. Norja, Valko-Venäjä sekä kotiedun turvin myös Ranska taistelevat puolivälieräpaikasta.

Nelikko ei kuitenkaan voi hengittää vapaasti, sillä myös Slovenia pystyy hyvänä päivänä haastamaan keskikastin joukkueet. Slovenia joutuu kisoihin ilman suurinta johtotähteään Anze Kopitaria, mikä heikentää joukkueen mahdollisuuksia säilyä ylimmällä sarjatasolla.

Kanada suurin mestarisuosikki

Kanada saa jälleen kerran jalkeille vahvan ja nimekkään joukkueen. Kanadan joukkueen keski-ikä (24,4 vuotta) on turnauksen alhaisimpia, mutta siitä huolimatta joukkueesta löytyy NHL-kokemusta lähes 7000 ottelun verran.

Kanadan hyökkäys on turnauksen vaarallisimpia Nathan MacKinnonin, Claude Giroux’n, Jeff Skinnerin, Matt Duchenen ja Ryan O’Reillyn johdolla. Puolustuksesta löytyy laajalla rintamalla kokoa ja kiekollista osaamista. Kanadan maalia tilkitsevät Calvin Pickard ja Erik Comrie, joka voi nousta vahvan joukkueen pienoiseksi kysymysmerkiksi.

Joukkue voi täydentyä vielä lähipäivien aikana NHL:n pudotuspeleistä tippuvilla pelaajilla.

Kanada lähtee turnaukseen itseoikeutetusti suosikkina. Ilmaiseksi vaahterapaidat eivät tule mestaruutta saamaan, sillä etenkin Ruotsi ja Venäjä ovat saaneet jalkeille kilpailukykyisen joukkueen.

Ruotsi ja Venäjä kovimpina haastajina

Paperilla mitattuna myös Ruotsi on vahvasti mukana kärkitaistossa. Tre Kronorin puolustus on paperilla mitattuna turnauksen kovin, sillä alakerrasta löytyy muun muassa NHL:n huippupuolustajiin lukeutuvat Viktor Hedman, Oliver Ekman-Larsson ja John Klingberg.

Lisäksi Tre Kronorin hyökkäyksestä löytyy yhteensä kahdeksan NHL-pelaajaa, mutta varsinaisia superhyökkääjiä joukkueesta ei löydy. Maajoukkuelegenda Michael Nylanderin poika William Nylander nousee heti ensimmäisissä MM-kisoissaan suureen rooliin.

Ruotsin maalivahtipeli voi olla pienoinen kysymysmerkki, sillä ykkösmaalivahtina kisoihin lähtevän Eddie Läckin kausi Vancouverin maalilla jätti toivomisen varaa.

Venäjä ei ole julistanut virallista MM-joukkuettaan, mutta leirityksen perusteella se kuuluu kärkitaistoon. NHL:ssä yhteensä 159 pistettä takoneet Nikita Kucherov ja Artemi Panarin johtavat hyökkäystä yhdessä KHL:ssä kärkisijat valloittaneiden Sergei Mozyakinin ja Vadim Shipachovin kanssa.

Vaikka Ivan Provorov on Venäjän puolustuksen ainoa NHL-pelaaja, on itänaapurin alakerta jälleen tasaisen laadukas. Tamba Bayn maalilla päävastuun kantanut Andrei Vasilevsky antaa Venäjälle hyvän selkänojan mestaruustaistoon.

Leijonat lähtee kisoihin mustana hevosena

Yhdysvallat kuuluu kärkikolmikon suurimpiin haastajiin. Useiden aiempien kisojen tapaan USA lähtee mestaruusjahtiin kisojen nuorimmalla joukkueella, sillä joukkueen keski-ikä on vain 22,6 vuotta.

Vaikka USA:n joukkue on nuori, löytyy pelaajistosta iso kasa NHL-tasolla kykynsä osoittaneita pelaajia. Muun muassa hyökkääjät Johnny Gaudreau ja Jack Eichel sekä puolustajat Jacob Trouba ja Noah Hanifin ovat olleet nuoresta iästään huolimatta isoja palasia seurajoukkueidensa paidassa.

NHL:n kärkivahteihin noussut Connor Hellebuyck sekä kokenut Jimmy Howard muodostavat kisoihin kilpailukykyisen maalivahtikaksikon. USA on pelannut edellisen kerran MM-kisojen finaalissa vuonna 1960, joten joukkueella varmasti riittää nälkää katkaista kuiva putki ja nousta finaaliin saakka.

Suomi lähtee kisoihin selkeänä altavastaajana. Viime keväänä Leijonien joukkueesta löytyi Aleksander Barkovin, Mikael Granlundin, Patrik Laineen, Mikko Koivun, Sebastian Ahon, Leo Komarovin ja Jussi Jokisen kaltaisia tähtipelaajia.

Nyt jäljelle on jäänyt ainoastaan Aho. Aisaparikseen hän on saanut Valtteri Filppulan. Myös viime kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittu Mikko Koskinen on sivussa ja Leijonien ykkösmaalivahtina kisat aloittaa keltanokka Joonas Korpisalo.

Myöskään Leijonien puolustuksesta ei löydy kansainvälisen tason tähtipelaajia, minkä lisäksi päävalmentaja Lauri Marjamäki on saanut aikakaudellaan paljon lokaa niskaansa. Nämä lähtökohdat huomioiden Leijonat ei missään nimessä kuulu turnauksen ennakkosuosikkeihin. Leijonien mahdollisuudet piilevät tiiviissä puolustus- ja viisikkopelaamisessa.

Myöskin neljänä edellisvuonna ilman mitaleja jäänyt Tšekki kiilaa ennakkoarvoissa niukasti Leijonien edelle. Tšekin maalia vartioi NHL:ssä läpimurtoaan tehnyt Petr Mrázek, ja hyökkäyksessä joukkuetta kannattalee NHL-kolmikko Jakub VoracekTomas PlekanecDavid Pastrnak.

Joukkueen päärunko koostuu Euroopassa ammatikseen tahkoavista pelaajista, joista löytyy laadukkaita pelimiehiä KHL-tähti Jan Kovarin johdolla. Myös Tšekillä on hyvät yllätysmahdollisuudet kisoissa.

Turnausmuoto antaa altavastaajille oljenkorren

Vaikka Kanada, Venäjä ja Ruotsi ovat turnauksen suurimpia ennakkosuosikkeja, antaa lyhytkestoinen turnausmuoto altavastaajille mahdollisuudet yllätyksiin. Kaikki pudotuspelit pelataan paras yhdestä -menetelmällä, eli kunkin ottelun voittaja etenee jatkoon.

Normaalisti seurakiekkoilussa pudotuspelit pelataan paras seitsemästä -menetelmällä. Tämä järjestelmä takaa sen, että sattuman määrä vähenee, ja parempi joukkue voittaa ottelusarjan.

MM-kisojen järjestelmä antaa altavastaajille oljenkorren, sillä yksittäisessä ottelussa onni voi heitellä, ja parempi joukkue voi tippua jatkosta, vaikka olisi ottelussa hallitsevampi osapuoli. Tämä voi olla myös yksi Leijonien aseista tulevissa kisoissa.

MM-kisojen lähihistoria osoittaa, että yllätykset ovat mahdollisia. Vuonna 2010 kotikisoja pelannut Saksa rimpuili rajallisella materiaalilla aina kisojen neljännelle sijalle saakka.

Vuonna 2012 Helsingissä pelatuissa kisoissa Slovakia ylsi aina finaaliin saakka yllättämällä puolivälierissä Kanadan ja välierissä Tšekin. Finaalissa slovakit joutuivat kuitenkin taipumaan Venäjälle selvin numeroin 6–2.

Heti seuraavana vuonna 2013 Sveitsi marssi niin ikään aina finaaliin saakka, kun se kaatoi puolivälierissä Tšekin ja välierissä USA:n. Finaalissa isäntäjoukkue Ruotsi oli vahvempi luvuin 1–5.

MM-kisat alkavat perjantaina 5. toukokuuta ja päättyvät 21. toukokuuta.

Turnauksen lohkojako

A-lohko: (Köln)
Venäjä
USA
Ruotsi
Slovakia
Saksa
Latvia
Tanksa
Italia

B-lohko: (Pariisi)
Kanada
Suomi
Tšekki
Sveitsi
Valko-Venäjä
Norja
Ranska
Slovenia

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*