Kanttori on yksi kirkon peruspilareista

Pyhän Luukkaan kappelista kantautuva urkujen soitto ja kaunis aamuaurinko loivat harmonisen tunnelman sunnuntaiaamuun. Kuva: Liisa Vuori

Aurinko paistaa niin kauniisti puiden lomasta, että voisi kuvitella jonkun suorastaan tilanneen sen juuri täksi lokakuun ensimmäiseksi sunnuntaiksi. Tuskin niin kuitenkaan on, mutta mitä lähemmäs Linnanmaalla sijaitsevaa Pyhän Luukkaan kappelia astelee, sitä seesteisemmäksi tunnelma muuttuu, sillä sisältä kantautuu hurmaava urkujen soitto tinapillien säestyksellä. Kanttori Tommi Hekkala harjoittelee tunnin päästä alkavaa messua varten avustajanaan tinapillejä soittava Suvi Kaikkonen.

Tuiran seurakunnan kanttorina työskentelevä Hekkala saa harjoitukset päätökseen ja istahtaa hetkeksi kertomaan omasta työstään. Kanttorin toimenkuvaan kuuluu hoitaa kirkon musiikkitoimintaa ja vastata musiikista kaikissa kirkon toimituksissa ja tilaisuuksissa. Lisäksi myös musiikkikasvatus, esimerkiksi rippileireillä tai seurakunnan kerhoissa, on olennainen osa työtä. Tämän lisäksi Hekkala toimii tiimiesihenkilönä ja johtaa 35-henkistä naiskuoroa.

”Aika paljon on toimisto- ja esimiestyötä. Nämä toimitukset ja messut ovat sitä näkyvää osaa”, Hekkala kertoo.

Ei pelkkää musisointia

Kirkkokahveja valmistellaan yhdelle kappelin takaseinistä. Kahvikupit kolisevat pöytään ja tuolit kirskuvat lattiaa vasten, kun Hekkala kertoo matkastaan kirkkomuusikoksi. Vaikka hän ei olekaan aina halunnut kanttoriksi, on musiikki ja soittoharrastus ohjannut hänen uravalintaansa.

”Halusin opiskelemaan musiikkia, ja pianopedagogilinjalle eivät ovet auenneet, joten hain myös kirkkomusiikin linjalle, jos sinne pääsisin. Pääsin ja huomasinkin, että se oli oikeampi ratkaisu monipuolisuuden, sosiaalisuuden ja laaja-alaisen muusikkouden takia”, Hekkala muistelee.

Monipuolista kanttorin ammatti tosiaankin on. Muusikkouden lisäksi tärkeässä roolissa ovat ennen kaikkea sosiaaliset taidot. Hekkalan mukaan työn parhaimpia puolia ovatkin musisoinnin lisäksi muun muassa kollegojen kanssa tehtävä yhteistyö ja hetket, jolloin tietää, että musiikki todella koskettaa kuulijoita. Esimerkiksi hautajaisissa, kun soitetaan joko vainajalle tai omaisille tärkeä kappale.

”Se, että minä voin olla siinä sellaisessa palvelutehtävässä joskus mykistääkin. Se on hieno hetki, mutta myös vastuullinen”, Hekkala kertoo.

Korona toi kirkon arkeen hyvääkin

Kappelin etuovella on vastassa käsidesiä ja kasvomaskeja, jotka olemassaolollaan muistuttavat vieläkin jylläävästä koronapandemiasta, joka muutti radikaalisti lähes jokaisen arkea ja työntekoa. Niin kävi myös kanttoreille.

Hekkala kertoo, että töitä oli paljon vähemmän, sillä järjestettävien messujen määrä hupeni vain virtuaalimessuun. Samoin laitoshartaudet ja kuoroharjoitukset jäivät pois arjesta.

Hän kuitenkin huomauttaa, että pandemia ei tuonut ainoastaan kurjuutta hänen töihinsä, sillä korona-aikana yhteistyötä kollegojen kanssa oli huomattavasti enemmän ja sen merkitys korostui, kun virtuaalimessuja alettiin järjestää.

”Hienointa oli, että sai tehdä enemmän kollegojen kanssa yhdessä, mutta tietenkin musiikissa ja kaikessa muussakin taiteessa yleisö ja vuorovaikutus yleisön kanssa on hyvin merkittävä. Ilman ihmisiä hyvin iso osa siitä puuttuu,” Hekkala selvittää.

Kanttori Tommi Hekkala urkujen ääressä valmiina aloittamaan messun. Kuva: Liisa Vuori

Muusikkona kirkossa

Ihmisiä alkaa valua hiljalleen kappelin penkeille, sillä kello käy kohti messun alkamista. Lähes jokaisella on virsikirja kädessään.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa oli viime vuonna 877 kirkkomuusikkoa. Kaikilla heistä on oma henkilökohtainen työidentiteetti, kuten myös Tommi Hekkalalla.

”Muusikko ja kirkon työntekijä ovat aika tasan, ne ovat pääidentiteetit. Ilman muuta olen myös hengellinen työntekijä, mutta minulle se ei henkilökohtaisesti ole määrittävä identiteetti, eli enemmän olen muusikko. Koska siihen muusikkouteen sisältyy intohimo ja palo musiikkiin,” Hekkala tuumaa.

Urut ovat soineet jo vuosisatoja

Hekkala asettelee tablettiaan paremmin syliinsä ja vilkaisee kelloaan. Vielä ei ole kiire.

Vaikka urut ja kirkkomusiikki itsessään onkin verrattain vanhaa, voi se nykyään olla ihmisille vierasta tai tuntua uudelta. Monilla tuntuu olevan turhaan ennakkoluuloja kirkon musiikista, pohtii Hekkala.

Urut ovat soineet läntisissä kirkoissa jo vuosisatojen ajan. Vielä noin parisataa vuotta sitten, kun musiikkia ei ollut tarjolla tavan tallaajalle, oli kirkko yksi harvoista tai jopa ainoista paikoista, jossa musiikista pääsi nauttimaan. Urkumusiikin kajahtelun kuulemisen kirkossa voisi kuvitella olleen hätkähdyttävä kokemus, kun musiikkia ei muuten ole ollut tarjolla samaan tapaan kuin nykypäivänä.

”Hienoa on se yhteisöllisyys. Ja vaikka musiikin kieli ei olisikaan ominta, niin joku, mitä se saa tässä tilassa aikaan, olisi kokemisen arvoinen.” Hekkala summaa.

Kello on kymmenen. Kanttori Tommi Hekkala asettelee tablettinsa urkujen nuottitelineeseen. Auringon säteet valuvat urkuja vasten, kun virren 139 ensimmäiset soinnut kajahtavat jokaisen korville.

Lähteet:

Suomen Kanttori-urkuriliitto

Urutsoimaan.fi

Kirkon tilastoja

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*