Urapolku insinööristä kuntosaliyrittäjäksi

Yrittäjyys on opettanut Marko Määtälle paljon. Kuva: Anni Männikkö

Marko Määttä valmistui kolmekymmentä vuotta sitten Porissa prosessi-insinööriksi. Pian hän kuitenkin huomasi, ettei ala ollutkaan häntä varten. Määtän uraan mahtuu monia vaiheita, eikä tie yrittäjäksi ole ollut hänelle alusta asti selkeä. 

Heti valmistumisen jälkeen Määttä työllistyi Oulun Panimolle. Muutaman vuoden jälkeen Määttä päätyi panimon toimitusjohtajaksi. 

”Minulla oli siinä vähän sellainen salama-alku”, Määttä muistelee. 

Vastuu oli suuri, sillä Määttä vastasi panimon useamman yksikön johdosta.  

Lopullinen urapolku ei kuitenkaan jäänyt panimoalalle. Seuraavaksi Määttä suuntasi työskentelemään elektroniikan pariin Kempeleessä toimineeseen Ultraprinttiin. Paikka Ultraprintissä ei ollut itsestäänselvyys, sillä yrityksen hallituksessa istuivat silloin Juha SipiläVeikko Lesonen ja Lauri Kuokkanen

”Paljon aikaan saaneita kavereita”, Määttä toteaa. 

UItraprintissä hurahti jälleen muutama vuosi, kunnes matka jatkui pienosakkaaksi oululaiseen firmaan nimeltä Mediburner Oy. Mediburnerissa valmistettiin sairaalauuneja ulkomaille. Lopulta firma kuitenkin päätyi hankaluuksien kautta konkurssiin. Määttä ei ollut enää konkurssin aikaan mukana yrityksen toiminnassa, mutta omisti yhä osakkeet. 

”Periaatteessa siis minullakin on yksi konkurssi takana”, Määttä kertoo. 

Määtän polku alkoi lopulta kulkemaan kohti hänen nykyistä alaansa. Ensikosketus tuli Technogymin laitteiden Pohjois-Suomen aluemyyntipäällikkönä. Kun Määttä oli istunut neuvotteluissa myyntipäällikkönä muutaman yrittäjän kanssa, heräsi hänelle ensimmäisen kerran selkä kiinnostus yrittäjäksi lähtemisestä. 

”Voisin tehdä tätä kyllä itsellenikin”, Määttä muistelee silloisia ajatuksiaan. 

Oman intohimon löytäminen 

Määttä päätti perustaa kuntosalin kaverinsa Kari-Pekka Körkön kanssa vuonna 2007. Ensimmäinen Sportello Fit -kuntosali syntyi Oulun Myllyojalle. Sali oli nimeltään SportelloFit-Mylly. Yrityksen toinen sali perustettiin Jääliin. Nykyään Myllyojan tai Jäälin kuntosaleja ei enää ole. Sportellon salien nykyiset sijainnit ovat keskustassa ja Alppilassa.  

Määttä ja Körkkö kehittivät Alppilan salia budjettisaliksi. Idean budjettisaliin he saivat ulkomailta ja lopulta koko Sportellon yritysideaa alettiin kehittää tähän suuntaan. Budjettisalien tarkoituksena on tarjota edullisesti eritasoisia kuntosalipalveluja. 

”Budjettiajattelu alkoi tulla Suomeen pikkuhiljaa. Esimerkiksi Fitness 24seven -saleja oli alkanut tulemaan jo muualle, mutta Oulussa ei ollut vielä silloin tämän tyylistä salia.”  

Alppilan kuntosali menestyi ja yrittäjät huomasivat muutoksen olleen oikea suunta yritykselle. Vastoinkäymisiltä ei silti vältytty. Keskustaan perustettu kuntosali ei lähtenytkään samalla tavalla nousuun kuin Alppilan yksikkö.  

Määttä kuvaileekin tilanteen olleen hänelle pieni opetus. 

”Vaikka ensimmäinen asia onnistuu, voikin olla, että se toinen ei toimikaan samalla tavalla.”  

Nykyisin Määttä toimii Sportello Fitin ainoana omistajana. Määttä osti Körkön osuuden reilu kaksi vuotta sitten.  

Ensimmäinen Sportellon kuntosali perustettiin Oulun Myllyojalle. Kuva: Pixabay

Monipuolinen työ 

Hyviäkin puolia yrittäjäksi ryhtymisestä on.

”Yrittäjyydestä olen hakenut tiettyä vapautta; varmaan moni yrittäjä sanoisi tämän saman. Jos pelkkää rahaa ajattelisi, silloin olisin varmaan muualla töissä”, Määttä summaa. 

Lisäksi Määttä lisää hyvien puolien listaan mahdollisuuden itse päättää pienistäkin yksityiskohdista. 

Vaikka yrittäjyys on ollut Määtälle oikea valinta, myös haasteita matkan varrella on ollut. Aloittaessa yrityksen rahoittamisen eteen sai tehdä töitä, hän muistelee. 

Lisäksi viime aikoina yksi haasteista oli monelle yrittäjälle koronapandemia. Sen vaikutukset näkyivät myös kuntosaliyrityksissä. Määttä on kuitenkin helpottunut, sillä hänen yrityksensä ei loppujen lopuksi kärsinyt liikaa pandemian vaikutuksista.   

Tulevaisuuden kuntosali 

Määttä kertoo yrittäjyyden sisältävän isojen kokonaisuuksien hahmottamista sekä yrityksen jatkuvaa eteenpäin viemistä. 

”Kyllä se vaatii sellaista 24/7-ajattelua, mikä on huono ja hyvä asia”, hän summaa.  

Määtän tavoite yrittäjänä on ollut luoda kuntosali, minne kenen tahansa on helppo tulla matalalla kynnyksellä. Hän haluaa myös luoda ympäristön, jossa ulkonäkökeskeisten tavoitteiden sijasta keskityttäisiin ennemmin fyysiseen kehitykseen.  

Kokemusta yrittäjyydestä Määtällä alkaa olla taustalla jo jonkin verran. 

”Yrittäjyys on opettanut minulle kurinalaisuutta. Hommat pitää tehdä ja hoitaa, olit missä tahansa. On se varmasti opettanut minua ihmisenäkin”, hän pohtii. 

Yrittäjyydestä haaveileville Määttä antaa neuvoksi, että yritykselle täytyy olla selkeä visio ja yrittäjällä intohimo tekemiseen.

”Jos yrittäjältä puuttuu toinen näistä, niin silloin hommat tulee jossain vaiheessa vaikeutumaan. Jos sinulla on intohimoa, niin se tulee näkymään yrityksen toiminnassa. Pitää myös olla visio, jotta tietää minne suuntaan yritys on menossa.”  

Määtän yrityksen tulevaisuudessa näkyy yritystoiminnan laajentaminen. Yritys on ostanut Kirkkokankaalta tontin, jonne olisi tarkoitus kehittää kuntosaliketjun seuraava sali.  

”Uudesta kuntosalista yritän tehdä 2030-luvun paikan heti kerralla, niin että sali kestäisi aikaa”, Määttä kuvailee. 

Vaikka nykyään yrittäminen on Määtän elämäntyö, hän muistelee, ettei nuorena ajatellut päätyvänsä tähän. 

”Porissa parikymppisenä kemiaa lukiessani en ajatellut, että alkaisin joskus yrittäjäksi.” 


Kuka?

  • Marko Määttä.
  • Syntyi 19.5.1969.
  • Koulutukseltaan prosessi-insinööri sekä personal trainer.
  • Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*