Olen nuori nainen ja umpiväsynyt. Yhteiskunta ja ympäristö asettaa minulle jatkuvasti toinen toistaan suurempia paineita. Samaan aikaan, kun minun pitäisi ottaa elämästä kaikki ilo irti, täytyisi minun myös verkostoitua, panostaa opiskeluun ja luoda alkavaa menestysuraa. Minun täytyisi olla supersosiaalinen, etsiä aktiivisesti kumppania ja suunnitella perheen perustamista.
Minun täytyisi näyttää samalta kuin vaatekauppojen mallinuket, noudattaa milloin mitäkin dieettiä, pyrkiä seuraavaan kesäkuntoon ja silti voida kokonaisvaltaisesti hyvin. En saisi olla liian laiha, liian lihava, liian seksikäs, liikaa mitään, mutta silti jotain suurta ja mahtavaa. Kuitenkin kaiken suorittamisen keskellä minun pitäisi muistaa myös hetkeksi pysähtyä ja rentoutua, mutta en tiedä, osaanko enää.
Yksi pisimpään näkynyt ongelma Oulun Vuolle Tyttöjen Talolla vierailevien tyttöjen ja naisten keskuudessa on määrittelemätön väsymys. Se on voinut laueta jo yläasteella, lukiossa tai pitkän sinnittelyn jälkeen korkeakouluopintojen parissa.
‘’Yhteiskunnan muuttuminen entistä enemmän yksilö- ja kilpailukeskeiseksi näkyy Talon kävijöissä. Voi olla, että tämä on jollekin ainoa paikka, missä hän juo kahvikupin jonkun toisen kanssa’’, kertoo Sohvi Koivu-Remes, yksi talon ohjaajista.
Usein taustalla saattaa vaikuttaa diagnosoitu masennus tai ahdistuneisuushäiriö. Koivu-Remes korostaakin, ettei yhteisön voimaa ja yhteisössä olemisen hyötyjä voi nykypäivänä enää vähätellä. Jokaisella on tarve kuulua joukkoon ja olla osa jotakin.
‘’Myös armollisuus ja lempeys itseään kohtaan ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Tarvitsemme ympäristön tukea siihen, ettei koko ajan tarvitse olla täydellinen, suorittaa ja antaa itsestään sataa prosenttia kaikkeen. Uskon, että elämme murrosvaiheessa, missä etsimme keinoa tasapainon löytymiselle.’’
Heikko itsetunto, tunne vääränlaisuudesta ja yksinäisyys yhdistävät
Painan ovisummeria ja astun vilinän keskeltä hiljaiseen rappukäytävään. En ole koskaan aiemmin huomannut tuota Oulun Rotuaarilla, kahden liikkeen välissä sijaitsevaa ovea. Tilaan hissin, mutta samassa päätänkin kävellä vanhat kierreportaat ylös. Vierailen Talolla ensimmäistä kertaa, ja jännitys saa hengitykseni muuttumaan normaalia tiheämmäksi.
Saapuessani kolmanteen kerrokseen odottaa edessäni aukinainen ovi. Minut ottaa vastaan lempeän ja iloisen oloinen nainen. Hän toivottaa minut tervetulleeksi Tyttöjen Talolle ja antaa oman rauhan ulkovaatteiden riisumiselle. Samalla kun yritän tasata hengitystäni, katselen ympärilleni. Teen ensimmäisen havainnon talosta: täällä tuntuu kotoisalta.
‘’Tyttöjen Talolle saavutaan monenlaisissa tilanteissa, mutta yleensä omaan arkeen kaivataan jotain. Monia yhdistävät yksinäisyys, ulkopuolisuuden tunne ja elämän eri haasteet’’, Sohvi Koivu-Remes kertoo.
Talolla käsiteltävät teemat kulkevat voimaantumisen ja vakauttamisen, itsensä rakastamisen ja arvostamisen sekä seksuaalisuuden äärellä.
‘’Kenenkään ei tarvitse määritellä syytä sille, miksi tulee Talolle. Jokaiselle kävijälle yhteistä on tarve jollekin talon toiminnalle tai toiminnan osa-alueelle, jonka kautta he tulevat hakemaan apua tai tukea.
Usein kävijöillä on kokemus myös vääränlaisuuden tunteesta. Monet tytöt ja naiset pohtivat, täytyisikö heidän muuttaa itseään, jotta he soveltuisivat paremmin ympäristöön ja ympäristö ottaisi heidät osaksi yhteisöä.
‘’Kaikki tunteet, jotka syntyvät, ovat aitoja mutta viestit vääriä. On helppo sanoa toiselle, että olet hyvä tyyppi ja kunnioitan sinua. Tärkeintä olisi kuitenkin sanoa se itselleen, koska vietämme itsemme kanssa koko loppuelämän ja puhumme eniten itsellemme.’’
Periaatteena turvallinen ja kunnioittava ilmapiiri
Rakastun hetkessä taloon. Pitkän käytävän varrelle mahtuu useita erikokoisia huoneita: keittiö, olohuoneet, askartelutilat sekä ohjaajien työpisteet. Talosta huokuu sen historia, mikä yhdessä kotoisan sisustuksen kanssa saa aikaan rauhallisen olon. Näen takan, pianon, pehmeän näköisen sohvan ja lämpimän viltin, kirjahyllyn ja kauniin taulun. Pöydälle on aseteltu tarjolle pientä purtavaa ja sen äärellä käy mukava puheensorina.
Talo tuntuu paikalta, missä voin hengittää vapaasti ja olla oma itseni. Voin juoda päiväkahvini toisen seurassa, lukea kirjaa rauhassa ja käydä keskusteluja, jos haluan. Tämä on paikka, missä voin viettää sosiaalisen hengähdyshetken koulupäivän jälkeen ilman, että minun tarvitsee suorittaa. Paikka, joka on muu kuin tuttu koti, kolkko koulu tai meluisa kahvila. Paikka, missä tunnen oloni tervetulleeksi, kunnioitetuksi, nähdyksi ja kuulluksi. Paikka, jollaista olen kaivannut elämääni.
Tyttöjen Talo järjestää erilaista ryhmä- ja yhteisötoimintaa. Ryhmätoiminta on usein tavoitteellista ja tarkemmin suunniteltua sen osalta, mitä ryhmä tekee ja kenelle toiminta on tarkoitettu.
‘’Yhteisötoiminnassa toiminnan kesto on tuntimäärällisesti pidempi. Esimerkiksi avoimet ovet ovat tietyllä aikavälillä, minne voi tulla oman aikataulun mukaan. Toiminta on muutenkin vapaampaa’’, Sohvi Koivu-Remes kertoo.
Lisäksi Tyttöjen Talo tarjoaa yksilötyötä, seksuaalineuvontaa ja seksuaaliväkivaltatyötä. Yksilötyö voi vaihdella kestoltaan yhdestä käynnistä jopa vuoden mittaiseen työskentelyyn muun muassa itsetunnon parissa.
‘’Ennen kuin pystyy luomaan omat rajansa ja pitämään niistä kiinni, vaatii sen, että rakastaa ja kunnioittaa itseään. Mihinkään toimintaamme ei tarvitse lähetettä eikä todennusta esimerkiksi väkivallan kokemuksesta. ‘’
Periaatteena Talon toiminnassa on, että jokainen kävijä saisi positiivisia kokemuksia vuorovaikuttamisesta, tuntisi yhteenkuuluvuutta sekä kokisi tulleensa arvostetuksi omana itsenään.
Kursivoitu osuus pohjautuu sekä toimittajan että haastateltujen naisten havaintoihin ja kokemuksiin.
Kommentoi