On marraskuun alku 2016. Kauden ensimmäisen neljänneksen jälkeen sarjataulukon sijalle 12 valahtanut Oulun Kärpät lopettelee aamujäitään. Maajoukkuetauon vuoksi koko joukkueella on edessään vapaa viikonloppu. Vaikeasta alkukaudesta huolimatta huumori hersyy joukkueesta. ”Panoksena häviäjille viisi läimäsyä paljaalle perseelle”, huutaa ensimmäistä kauttaan kasvattajaseuraansa luotsaava Kai Suikkanen. ”Miten mä selitän tän sit himassa”, Niklas Hagman veistelee takaisin.
Ympyrä on sulkeutunut. Suikkanen on palannut kotiin.
Kausi on vasta alussa, mutta jo nyt media sekä oululainen kiekkoyleisö vaativat miehen päätä vadille. Oulussa on totuttu viimevuosina menestykseen. Asiat on kuitenkin hyvä laittaa perspektiiviin. Oli nimittäin lähellä, ettei Suikkanen valmentaisi enää.
Kelataan kuusi vuotta taaksepäin. Turun Palloseuran sensaatiomaisesti Suomen mestaruuteen luotsannut tulisieluinen valmentaja otti vastaan uuden haasteen lähtiessään kokeilemaan siipiään maailman toiseksi kovimpaan kiekkoliigaan KHL:ään. Kausi Jaroslavl Lokomotivin peräsimessä sujui tuloksellisesti hyvin, mutta seurajohto oli asiasta eri mieltä. Suikkasen ja Jaroslavlin kuherruskuukausi kesti puolisen vuotta. Kiitoksena hyvistä tuloksista miehelle näytettiin ovea.
Mennään ajassa vuosi eteenpäin. 7. syyskuuta 2011 Jaroslavlin joukkue on lähdössä kohti Valko-Venäjää ja Minskiä. Edessä on kauden avausottelu. Hetken kuluttua tapahtuu jotakin, mikä pysäyttää koko jääkiekkoa seuraavan maailman. Kone syöksyy maahan pian nousun jälkeen. Onnettomuudessa kuolee välittömästi 43 ihmistä. Ilman potkuja olisi tuossa koneessa istunut myös Suikkanen.
”20 kaveria kuolee. Eihän se voi jättää kylmäksi. Vaimoni on edelleen yhteydessä silloisen kakkosvalmentajani Aleksandr Karpovtsevin lesken kanssa. Hänelle jäi saman ikäinen lapsi kuin minulla ja toinen oli tulossa. Hän ei ehtinyt isäänsä nähdä. Tottakai tuota miettii paljonkin. Kyllä ne tunteet sieltä tulee. Täytyy olla kiitollinen, että säilyi hengissä”.
Suikkanen siemailee kahvia ja kertoo kuinka paikalliset syyttävät tapahtuneesta edelleen Putinia. Hänen yksityiskoneensa oli juuri laskeutumassa samalle lentokentälle. Lentäjille ei siis jätetty mahdollisuutta palata takaisin. Samaan hengenvetoon mies myös kertoo, että oli kerran jäädä autolla junan alle. Hengenlähtö oli senteistä kiinni. Jossittelua tai ei, Kai Suikkanen on selvästi yläkerran suosiossa.
Uran jälkeen fokus hakusessa
Kärppien kaikkien aikojen pistemiehen pelaajaura loppui 31-vuotiaana vuonna 1991. Sitkeät loukkaantumiset ja siitä aiheutuneet kuntoutumiset johtivat vaikeaan päätökseen. Suikkanen oli kyllästynyt jääkiekkoon. Töitä oli uran jälkeen runsaasti tarjolla, mutta silti elämän fokus oli hakusessa.
”Ei mulla kuitenkaan mitään ongelmia ollut. En minä maannut tuolla siltojen alla kossupullo kädessä. Minulle tarjottiin töitä, paljon arvostetumpia ja kovapalkkaisempia kuin valmennustyöt. Ne eivät kuitenkaan motivoineet minua. Siinä mielessä olin hukassa”.
Veteraanien MM-kisojen jälkeen kipinä jääkiekkoon palasi ja sitten yksi puhelinsoitto toi miehen elämälle uutta suuntaa.
”Otin puhelun nykyiselle urheilutoimenjohtajalle Ahon Harrille Kärppiin. Kyselin, että olisiko junioreiden valmennushommia tarjolla. Puolituntia myöhemmin puhelin soi ja olinkin jo Mikko Haapakosken kakkosvalmentajana Kärppien A-junioreissa”.
”Vaimo ja lapsi ovat ainoat, joita minun pitää miellyttää”
Värikäs valmentaja on urallaan tottunut kritiikkiin. Lauri Marjamäki jätti Oulussa jälkeensä suuret saappaat täytettäväksi.
”En tiedä mitä suuri yleisö Oulussa minusta ajattelee. Ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään. En ole täällä elämässä muita ihmisiä miellyttämässä. Vaimo ja lapsi ovat ainoat, joita minun pitää miellyttää”.
Suikkasen valinta Kärppien päävalmentajaksi löi monet ällikällä. Monet odottivat tehtävään nimitettävän pelaajalähtöisestä valmennustyylistään tutun Karri Kiven. Mustavalkoisena vanhan liiton miehenä Suikkasella riitti epäilijöitä.
”Minulle on ainoastaan merkitystä sillä mitä Kärpät minusta ajattelee. TPS:n mestaruuden ja KHL-potkujen jälkeen kaikki puhuivat, että nyt Ouluun. Sen aika ei kuitenkaan ollut silloin. Mietin jopa, että tulenko koskaan. Silloin haukkuivat, kun en tullut ja nyt haukkuvat, kun tulin. Tämä on jotenkin koomista”.
Entistä voimahyökkääjää kuvaillaan usein äijäksi. Hän on mies, jolla on kova kuori ja hän uskaltaa sanoa asiat suoraan. Tuon kovan kuoren alla on kuitenkin perinteinen, rehellinen suomalainen mies:
”Ihan samat pehmeät puolet minulla on kuin muillakin. Oman 7-vuotiaan pojan kanssa leikkiminen on niin mukavaa ja hauskaa, että meinaa jo siinäkin tirahtaa kyynel. En tiedä mistä tuommoinen kuva on oikein syntynyt”.
Kauden toinen neljännes starttaa pian. Miehen sisällä jyllää. Tuloksia pitää saada. Pian.
Kommentoi