Proakatemiassa opiskelu sopii itsenäisille opiskelijoille

Tampere on yksi Suomen suurimmista opiskelijakaupungeista. (Kuva: Pixabay)

 

Useiden tutkimusten mukaan perhetaustalla on vaikutusta lasten ja nuorten tulevaisuuteen ja paikkaan yhteiskunnassa. Näin on myös Tampereen ammattikorkeakoulusta joulukuussa yrittäjyyden ja tiimin johtamisen tradenomiksi Proakatemiasta valmistuvalla Lassi Sepällä, 27.

”Opinnäytetyö ja pari muuta projektia painavat päälle aika kovasti, joten ei tässä oikein ehdi hengähtää. Täyden työpäivän edestä saa tehdä kouluhommia joka päivä”, Seppä huokaisee. 

Proakatemiassa opiskelu poikkeaa paljoltikin perinteisestä tradenomiopiskelusta. Seppä kertoo opintojen eroavaisuuksista Proakatemiassa.

”Akatemiassa opiskelussa kirjoitetaan todella paljon esseitä, merkataan kaikki työtunnit Excel-taulukkoon sekä luetaan hyvin paljon kirjallisuutta. Ero normaaliin tradenomiopiskeluun on se, että tavallisen puolen opiskelijoille opettajilla on materiaalit. Meidän akatemialaisten täytyy itse etsiä materiaalit ja pohtia, mitä kautta opimme parhaiten.”

”Me luomme Akatemian alussa yritykset, joissa työskentelemme opintojen loppuun asti. Akatemiassa opiskelu on siis hyvin vastuullista, työelämäpainotteista ja itsenäistä”, linjaa Seppä. 

Perhetausta näyttää suuntaa nuorten alavalinnoissa

Seppä on muun perheensä tavoin kiinnostunut kaupankäynnistä ja taloudesta. Perheestä kumpuava vahva yrittäjyystausta on opinnäytetyötä vaille valmiin tradenomin tulkinnan mukaan syy sille, miksi hänkin päätti lähteä opiskelemaan kyseistä alaa. 

”Kun perheessä on vaikkapa vahva lääkäritausta, niin kyllä sitä perheen jälkikasvu hyvin herkästi hakee myös sosiaali- ja terveysalalle. Sama juttu meidän perheessä”, Seppä naurahtaa. 

Työ- ja opiskeluajan ulkopuolella Seppä kertoo olevansa fanaattinen jääkiekon ystävä. Lempäälästä kotoisin oleva, Tampereella asuva opiskelija tykkää viettää vapaa-aikansa jäähallilla sekä kavereiden kanssa. 

Sepällä on myös kyky, mihin kovin moni kansalainen ei voi samaistua: hän osaa nimetä kaikki maailman valtiot kymmenessä minuutissa. 

”Se on testattu. Kartan kyllä tarvitsen eteen, että jotenkin hahmotan”, Seppä päättää. 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*