Pitkä matka kirjailijaksi

Kaikkia lukijoita ei voi miellyttää. ”Kirjailija antaa sytykkeen ja loppu on siitä, mitkä edellytykset lukijalla on käsitellä aihetta. Jos kirjailijan ja lukijan maailmat eivät kohtaa, siitä ei tule mitään”, sanoo Pekka Jaatinen.

Kirjailijan on aika luoda tarina paperille. Talvisotaa käsittelevä kirja saa alkunsa pitkän taustatyön jälkeen.

”Kun käsis-vaiheen saa alkuun, vaikka vain sivunkin, olo rauhoittuu”, kuvaa raahelainen kirjailija Pekka Jaatinen kirjoittamisprosessiaan. Uuden kirjan kirjoitustyö on alkanut. Teoksen puoli vuotinen taustatyö huipentui viikonloppuna Suomussalmella, jossa Jaatinen vieraili talvisodan tapahtumapaikoilla vaimonsa Sari Jaatisen kanssa.

Kirjailija esittelee makuuhuoneessa olevaa työpöytäänsä, joka on suuren ikkunan ääressä. Ikkunalaudalle on asetettu kelta-vihreä raitiovaunun pienoismalli. Jaatinen kertoo aina pitäneensä raitiovaunuista. Pahvisen pienoismallin on valmistanut Jaatisen ystävä syntymäpäivälahjaksi kenkälaatikoista.

Pöydän keskellä on läppäri, oikealla kuvat vaimosta ja tyttärestä. Vasemmalta reunalta löytyy kirjapino ja kansio, johon on kerätty muistiinpanoja puolen vuoden ajan. Musta kansio sisältää karttoja, esitteitä keskeisistä paikoista, lehtileikkeitä.  Väleissä on kirjoitussuunnitelmia, jotka ovat merkattu värikoodein. Punainen tarkoittaa neuvostolaisnäkökulmaa, sininen suomalaista.

Pekka Jaatisen kirjat täyttävät kirjahyllyn. Niitä on julkaistu jo 16, viimeisin kirja Varjo (ilmestynyt 2016) kertoo Raahen tapahtumista kansalaissodan aikana.

Vaikka Jaatisen suunnitelma on pikkutarkka, hän myöntää tarinan joskus löytävän uusia polkuja kirjoitusvaiheessa. Kun kirjoittaa viitenä päivänä viikossa viisi sivua päivässä, on kirjan ensi vedos valmiina vajaassa kolmessa kuukaudessa.

Työtä riittää ensi vedoksen jälkeenkin. Ennen uudelleentyöstöä teksti laitetaan pois silmiltä, lepäämään. Vaikka ensimmäisessä kirjoitusvaiheessa olisi ollut tekstiinsä hyvinkin tyytyväinen, tauon jälkeen siitä huomaa omat virheensä.

”Yleensä hävettää, miten tämä on näin kökköä”, Jaatinen naurahtaa. Tekstin jatkojalostamisen jälkeen käsikirjoitus menee esilukijoille, jotka antavat omat kommenttinsa. ”Niitä kannattaa kuunnella nöyrästi ja työstää tekstiä uudelleen.”

Lähes kaikkien Jaatisen kirjojen kustannustoimittajana on toiminut Timo Ernamo, joka saattaa vielä tehdä muutoksia tekstiin. ”Joskus Timpan muutokset tuntuivat pahalta, mutta vuosia myöhemmin tajuaa, että hän oli oikeassa. Kerran hän poisti kirjastani kaksi ensimmäistä lukua. Nyt ymmärrän, että ne luvut olivat turhia.”

Hylkäyskirje lopetti kirjoittamisen

Lapsena Jaatista kiehtoi isän Olivetti-kirjoituskone, jolla hän värkkäili omia kirjoituksia. Hän oli myös innokas lukija, varsinkin sotaromaanit ja matkakertomukset kiehtoivat ja teininä rinnalle tuli runous. Nuori mies olisi halunnut moottoripyörän, mutta hänen isänsä ei halunnut auttaa.

”Hemmetti, mä kirjoitan runoja. Niistä saa rahaa moottoripyörän ostoon”, Jaatinen ajatteli. Hän kirjoitti 16-vuotiaana runokokoelman, jonka hän lähetti Otavalle saatekirjeen kera: ”Jos julkaisette tämän, haluan niin paljon rahaa, että voin ostaa Hondan moottoripyörän.”

Paluupostissa Jaatinen sai hylkäyskirjeen, jossa oli sivullinen palautetta. Nyt mies ymmärtää, että kirjeessä oli paljon hyvää, mutta silloinen nuorukainen koki sen täydellisenä tyrmäyksenä.

Kun äitikin kuoli pitkä sairastelun jälkeen, tuntui ettei millään olisi mitään väliä. Mies päätti, ettei kirjoita enää ikinä.

Jaatinen kuvaa hylkäystä seurannutta viittätoista vuotta näköalattomaksi ja itsetuhoiseksi vaiheeksi. ”Nyrkkeilin ja ryyppäsin, eikä huomisesta ollut huolta.”

Lopulta amatööritasolla nyrkkeillyt mies havahtui. Tyttöystävä oli jättänyt, töitä ei ollut ja velka painoi niskassa. Useiden yritysten jälkeen Jaatinen onnistui raitistumaan. Kolmikymppisellä miehellä oli taas aikaa kirjoittaa, kun juoppokavereiden kanssa örveltäminen jäi pois.

”Kirjoitin etäytetyn oman tarinani, lyhyesti.” Teksti voitti Pohjolan työ -sanomalehden kirjoituskilpailun kolmannen palkinnon. Toivo kirjoittamiseen heräsi.

”Tämä meni hyvin, tästä voi tulla jotain. Kirjoitan pitemmän kaavan mukaan.” Miehen ajatuksena oli kirjoittaa nyrkkeilyyn sijoittuva romaani, sellainen jonka itsekin mielellään lukisi. Pari vuotta työn alla oli romaani ”Tilkkutäkkiplanetaario”.

”Lähetin käsikirjoituksen useita kertoja eri kustantajille. Työstin sitä myös palautteen odottelun aikana. Asuin Rovaniemellä, ja pyysin kaikkia tuttuja, jotka ymmärtäisivät jotain kirjallisuuden päälle, auttamaan. Sain paljon ohjaustietoa käsiksen jalostamiseksi”, Jaatinen kertoo.

Edessä oli vielä monta pettymystä, kunnes eräänä elokuun iltapäivänä vuonna 1999 Like-kustantamo ilmoitti julkaisevansa Jaatisen kirjan. ”Tuntui taivaalliselta”, mies muistelee hetkeä kaihoisana. ”Oli epärealistisen positiiviset odotukset tulevaisuuden suhteen. Luulin, että nyt loppuvat kaikki rahahuolet.”

Seuraavaa kirjaa varten on puolen vuoden ajan kerätty kansiollinen taustamateriaalia.

Ammattina kirjailija

Suomessa on noin 500 kirjailijanliittoon kuuluvaa ammattilaiskirjailijaa. ”Heistä 30 myy niin paljon, että saavat keskivertoelannon. Kukaan ei etukäteen tiedä, millaisesta kirjasta tulee bestseller”, Jaatinen sanoo.

Hän myöntää, ettei pystyisi pelkillä kirjamyynneillä elättämään itseään, mutta apurahojen avulla se onnistuu. Onnistumiset ovat poikineet apurahoja myös jatkossa. ”Ei ole tullut huteja. Aina kun olen hakenut apurahaa, olen toteuttanut työsuunnitelman.”

Ensimmäiset kirjansa Jaatinen kirjoitti omasta elämästään, kunnes siirtyi kirjoittamaan sotaromaaneja.

”Kirjailija kirjoittaa monesti pari ekaa kirjaa itsestään. Sitten katsotaan, tuleeko kirjailija ja osaako kirjoittaa muustakin”, Jaatinen tuumii.

Erityiskiitosta hän on saanut sotakirjojensa taistelukuvauksista. Hän itse kutsuu sotaromaanejaan dokumenttiromaaneiksi. Tarinoiden kantavana ajatuksena on olla uskollinen todelliselle historialle. ”Teen faktaan fiktiorepeämän, jonka kautta kerron faktan sisällä fiktiivisen tapahtumakokonaisuuden.”

Uuden teoksen työstämisen kirjailija aloittaa valitsemalla kiinnostavan historiallisen tapahtuman. Hän perehtyy tapahtumakokonaisuuteen lukemalla historiaa, käymällä tapahtumapaikoissa ja tapaamalla taisteluissa mukana olleita ihmisiä. Haastateltavia hän on etsinyt käsiinsä jopa lehti-ilmoitusten avulla.

Taustatyön edetessä kirjailijan mielessä alkaa muhia kirjan tarina, fiktiivinen ratkaisu. ”On kiehtovaa eläytyä luodun hahmon nahkoihin ja elää sitä kokemusta. Parhaimmillaan kirjoittaessa syntyy flow-tila ja ajatus katoaa.”

Lopultakin runokirja

Tänä keväänä Jaatiselta julkaistaan vihdoin runokirja. Hänen toimittajavaimonsa sanoi, että miehen kirjallinen taito menee hukkaan rustaamalla sotaromaaneja ja löi Saarikosken runokokoelman kouraan.

Kului muutama viikko ja kirjailijan alitajunta alkoi työskennellä. ”Käsipelillä kirjoitin alkuun mitä tuli mieleen. Luin niitä vaimolleni, tykkäs ja minäkin tykkäsin. Tuntuivat käteviltä.”

Runot mies jäsenteli kokoelmaksi ja lähetti kustantajille. Kirja päätyi julkaistavaksi tamperelaisen Mediapinnan Suomi sata -runosarjaan. Kirjan kannessa komeilevat Raahen koordinaatit. Runokirjan julkaiseminen on ilostuttanut kirjailijaa. ”Tämäkin linja maaliin”, mies hymyilee.

 

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*