Yhä useampi maahanmuuttaja kärsii henkisestä pahoinvoinnista. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan oireet ovat yleisiä varsinkin pakolaistaustaisten henkilöiden ja turvapaikanhakijoiden joukossa. Avunsaanti on heille kuitenkin vaikeampaa kuin kantaväestölle.
Ensikertaa maahanmuuttajien henkistä hyvinvointia on Suomessa tutkittu suhteellisen myöhään. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi ensimmäisen selvityksen aiheesta vuonna 2005. Tätä ennen ei maahanmuuttajien hyvinvoinnista kertovaa tutkimusta ei yksinkertaisesti koettu tarpeelliseksi.
Etenkin Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleiden pakolaistaustaisten henkilöiden keskuudessa havaittiin kantaväestöä useammin masennusta. Pakolaisuuteen liittyvien traumojen, heikon sosioekonomisen aseman ja syrjäytymisen kokemusten todettiin altistavan huomattavasti suurempaan riskiin kärsiä masennus- ja stressioireista.
Myöhemmin aiheesta tehdyt tutkimukset, kuten UTH (2014) ja Maamu (2012), eivät ole osoittaneet merkittävää muutosta maahanmuuttajien hyvinvoinnissa.
Toivon puute on lisännyt pahoinvointia
Mielenterveyden ongelmat ovat edelleen suuri rasite pakolaistaustaisten maahanmuuttajien joukossa, eivätkä Suomen julkiset terveyspalvelut ole pystyneet vastaamaan heidän tarpeisiinsa.
Saif Sarwarylle näiden asioiden kanssa kamppailu on arkipäivää.
Mies saapui Suomeen vuonna 2014 Afganistanista ja on siitä lähtien ottanut epäviralliseksi tehtäväkseen kannustaa ja tukea mielenterveydenongelmista kärsiviä nuoria turvapaikanhakijoita.
Hänen päivänsä kuluvat suurimmaksi osaksi koulussa opiskelun ohessa, ja sitä kautta hän on myös tutustunut nuoriin. Vapaa-aikanaan mies tekee vapaaehtoistyötä Oulun seudun Punaisella Ristillä ja tarjoaa juttukaveria nuoremmille turvapaikanhakijoille.
”Todella monet tuntemani nuoret kärsivät masennuksesta. Kun he hakevat apua, heille usein vain tungetaan käteen unilääkkeet ja passitetaan takaisin kotiin pelaamaan videopelejä. Oman kokemukseni perusteella lääkkeistä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.”
Uudempaa tutkimusta maahanmuuttajien mielenterveydestä ei ole, vaikka tarvetta olisi. Esimerkiksi vuoden 2015 pakolaiskriisin mukana tulleita maahanmuuttajia ei tilastoissa ole katettu lainkaan.
Sarwaryn mukaan ongelma on vuoden 2015 jälkeen ainoastaan pahentunut.
”Vuonna 2014 monilla turvapaikanhakijoilla oli vielä toivoa saada jäädä Suomeen. Pakolaiskriisin jälkeen negatiivisten päätösten jakaminen on lisääntynyt, mikä on johtanut toivottomuuden tunteeseen turvapaikanhakijoiden keskuudessa.”
Apua saattaa olla tarjolla mutta se ei usein ole riittävää
Kulttuuriset ja kielelliset erot ovat suuri este avunsaannille. Jos kielet eivät kohtaa, Suomen terveysjärjestelmällä ei ole velvollisuutta järjestää palveluja toisella kielellä. Potilaiden oikeuksista annetussa laissa todetaan:
”Potilaan äidinkieli, yksilölliset tarpeet ja kulttuuri tulee ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon hänen hoidossaan.”
Käytännössä näitä mahdollisuuksia Suomen nykyisessä resurssipulasta kärsivässä terveysjärjestelmässä ei juurikaan ole. Kun yhteinen kieli puuttuu, pahimmillaan puuttuvat myös palvelut. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun vuoden 2017 opinnäytetyön mukaan heikko suomenkielentaito vaikeuttaa niin palveluiden saatavuutta kuin riittävän informaation saantia oireista.
Maahanmuuttajille suunnattuja mielenterveydenpalveluita tarvitaan. Toistaiseksi niitä järjestetään lähinnä vain pääkaupunkiseudulla MPMTO ry:n kaltaisten kansalaisjärjestöjen toimesta. MPMTO on erikoistunut järjestämään vertaistukea mielenterveys- ja huumeongelmista kärsiville maahanmuuttajille.
Oulussa tukiohjelmia kyllä on olemassa, mutta suurin osa niistä keskittyy kielen opetteluun ja kotouttamiseen. Sarwaryn mukaan esimerkiksi Oulun kirjasto järjestää välillä juttu- ja kahvitteluhetkiä turvapaikanhakijoiden ja suomalaisten välille.
”Näissä tapahtumissa ei kuitenkaan puhuta oikeista ongelmista. Lähinnä keskustellaan vain pinnallisista asioista kuten säästä ja vastaavasta. Monet nuoret pian kyllästyvät niihin ja jäävät mieluummin kotiin, jolloin syrjäytyminen pahenee.”
Pelko tulevaisuudesta lamauttaa
Isoin ongelma turvapaikanhakijoille on oleskeluluvasta saadut päätökset.
Positiivinen päätös voisi auttaa tekemään asioita, kuten menemään kouluun ja töihin, mikä edistäisi myös turvapaikanhakijoiden mielenterveyttä. Pelko päätöksistä heikentää turvapaikanhakijoiden suhtautumista tulevaisuuteen.
Epävarma tulevaisuus taas johtaa ongelmiin tunne-elämässä sekä elämänhallinnassa.
”Jos teet töitä ja opiskelet, mutta tuleekin negatiivinen päätös, elämä kääntyy täysin päälaelleen. Tämän takia monet menettävät motivaation esimerkiksi opiskeluun. Siinä ei nähdä enää mitään pointtia”, Sarwary avaa.
Lisäksi turvaverkon luominen on tilanteessa mahdotonta. Sarwaryn mukaan useat nuoret ajautuvat samoihin negatiivisiin mielentiloihin.
”Kaikki muutkin ovat samassa veneessä, joten nuoret eivät kykene hirveästi rohkaisemaan toisiaan.”
Turvapaikanhakijoiden ongelmat eivät Sarwaryn mielestä kosketa ainoastaan nuoria vaan heijastuvat koko yhteiskuntaan. Kun nuorten hankaluudet kasautuvat, myös heihin käytetyt resurssit menevät lopulta hukkaan.
Lähteet:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Maahanmuuttajien mielenterveys
Finlex: Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (3 §) (1992)
Työterveyslaitos ja Tilastokeskus: Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa (2014)
Kommentoi