85-vuotias Aarne Viitala kehottaa nuoria opiskelemaan sitä alaa, mikä oikeasti kiinnostaa

Aarne Viitalan tyypillinen aamu alkaa television katselmuksella. Hän kertoo seuraavansa pääasiassa uutisia ja luonto-ohjelmia, ja erityisesti Suomen eläinkanta on mielenkiintoista Viitalalle, koska hän sanoo nähneensä kaikki Suomessa elävät lajit luonnossa ja kävelleensä koko Suomen päästä päähän.

”Aina missä näette isoja voimajohtoja, niin ne ovat minun suunnittelemiani täällä Suomessa”

Päästäänkin Viitalan ammattiin. Hän kertoo olleensa voimajohtomies 45 vuotta elämästään.

”Aina missä näette isoja voimajohtoja, niin ne ovat minun suunnittelemiani täällä Suomessa”, hän sanoo.

Voimajohdoilla tarkoitetaan siis maallikkotermein suurimpia sähkölinjoja mitä löytyy. Myös Ruotsissa ja Venäjällä on Viitalan suunnittelemaa voimalinjaa.

55-vuotiaana eläköityneellä kesti pitkään päästä työajatuksista eroon. Reissatessa Suomessa tulee edelleen katseltua oman työnsä tuloksia.

”Raumalla televisiomasto on 140 metriä pitkä. Minä kävin siellä latvassa, piti laittaa laitteet sinne. Kyllä siellä on sellaiset näköalat, joita ei täällä maajalassa näe.”

Viitala valmistui mittausteknikoksi Oulaisissa ja antaa vinkkinä nuorille opiskelijoille: ”Opiskelkaa semmoinen [ammatti] mikä kiinnostaa. Pääasia, että lukee paljon. Sillä pärjää.”

Hän mainitsee, ettei kenellekkään voi sanoa, mitä pitäisi opiskella – se on löydettävä itse.

Nykyään pajupillien tekoa ja rauhallista elämää vaimon kanssa

Viitala kertoo nykyään harrastavansa pajupillien tekoa, ja niitä onkin kertynyt jo satoja kappaleita.

”Kestopajupillin saa aikaan, kun laittaa pajun kuoren ja puun väliin tulitikun, kunnes kuori on kuivunut”, hän ohjastaa.

Elämässä tällä hetkellä hänelle tärkeintä on rauhallinen eleskely vaimon kanssa, eikä hän kaipaa mitään muuta. Yleensä eläkeläisten asemaa hän pitää hyvänä, eikä tutuillakaan ole ollut valittamista.

Viitalaa ei pelota korona, pääkaupunkiseudun välttely on riittänyt. Kalevan hän käy tarkasti läpi ja tekee siitä sudokut: ”Sudokuja saisi olla enemmänkin.”

Lopetan puhelun ja harmittelen, etten muistanut kysyä pitkän elämän salaisuutta tältä hyvin jämptin oloiselta herrasmieheltä.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*