
Asiakkaat kireämpiä joulun alla
Torstaiaamupäivänä lounasaikaan Valkean kauppakeskuksen Sokos Herkussa käy vilinä. Useimmat ihmiset kantavat vähäisiä ostoksiaan käsissään ja suuntaavat kassalle. Ihmiset käyttävät kunnioitettavasti […]
Torstaiaamupäivänä lounasaikaan Valkean kauppakeskuksen Sokos Herkussa käy vilinä. Useimmat ihmiset kantavat vähäisiä ostoksiaan käsissään ja suuntaavat kassalle. Ihmiset käyttävät kunnioitettavasti […]
On marraskuinen perjantai-ilta Raksilan marketeilla. Lunta on satanut juuri sen verran, että keli on omiaan houkuttelemaan paikalle nuorisoa kokeilemaan liukkaankelinajoa. […]
Oulussa Torikadulla alatason liikehuoneistossa sijaitsee Oulu Floats. Yritys tarjoaa mahdollisuuden kellua suolavesitankissa. Viime syksynä perustettu yritys on ainoa alan toimija […]
Kävelen harvinaisen kylmänä lokakuisena torstai-iltana kohti ehkäpä Oulun legendaarisinta klubia. Paikka on vielä tältä päivää suljettu, mutta rock-klubi 45 Specialin […]
Vaikka onkin jo keskipäivä, puut ovat edelleen yön jäljiltä kuurassa ja maa kohmeessa. Samoin sormet. Pienessä, piristävässä syyspakkasessa on kalastuspäivä […]
Kello on puoli kaksi iltapäivällä. Oululaisen päivittäistavarakaupan asiakasmäärä on kellonaikaan suhteutettuna varsin suuri. Tyypillisesti tähän aikaan ihmiset tuijottelisivat vielä työpaikallaan […]
Mereltä päin käy kylmä tuuli, joka värjää poskipäät punertaviksi. Punaisina helottavat myös kymmenien lasten posket, kun he juoksentelevat pitkin poikin Nallikariin rakennettua Talvikylää. Kaikki eivät […]
Oululainen kevätsää näyttää parastaan: aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja pakkasmittari on kivunnut pariin pakkasasteeseen. Täydellinen sää ulkoiluun, mutta Oulun keskustassa […]
Kaksi tupakkaa polttavaa naista käy kiihkeää keskustelua ilmeisen tärkeästä aiheesta. Heidät ohitettuani päätän kääntyä takaisin ja liittyä heidän seuraansa. Molemmat […]
Kävelen sisään Oulun jäähallin ovista ensimmäistä kertaa elämässäni. Oulun Kärpät pelaisivat siellä Helsingin IFK:ta vastaan. Ensimmäinen kerta lähes 20-vuotiaana voi kuulostaa […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2017